Mikä jännitysnäytelmä! ENCE jatkaa Major-turnauksen Legend’s Stagelle!
ENCE on voittanut IEM Katowice Challenger Stagen neljännen kohtaamisen venäläistä Winstrike Teamia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalainen kokoonpano kaappasi itselleen ”Legendan”-tittelin ja jatkaa matkaansa Legend’s Stagelle. Taistelu jatkuu ENCE:n osalta ensi viikon keskiviikkona ja joukkue on täten 16 parhaan tiimin joukossa!
Heti ensimmäisessä kartassa ENCE aloitti pelin vahvasti ja vaikka Winstrike sai kurottua joukkueiden välistä kaulaa umpeen loppua kohden, taipui Dust 2 silti ENCE:n voitoksi 15-11.
Puolestaan Miragessa asetelma kääntyi päinvastoin. Suomalainen tiimi tuntui puristavan kaikkensa ja ehkä liikaakin. Vaikka ENCE sai vielä pari onnistumista loppumetreillä, ottelu päättyi lopulta Winstriken hyväksi 16-7.
Viimeinen kohtaaminen käytiin Train-kartassa ja tällä kertaa ENCE palasi koneiden ääreen tuikean päättäväisinä. Onnistuneen puukkokierroksen jälkeen joukkue painoi itselleen 9 peräkkäistä voittoa. Kuitenkin Winstrike onnistui kurottamaan välimatkaa uskomattomalla tavalla umpeen. Kokonaisuus pistettiin lopulta pakettiin lukemin 16-13.
Voiton myötä ENCE jatkaa matkaansa Legend’s Stagelle, jossa on sitten tosi kyseessä. Kahdeksan joukkuetta nousee tähän vaiheeseen Challenger’s Stagen kautta, kun puolestaan kahdeksan muuta joukkuetta ovat saaneet kutsun suoraan loppupeleihin.
Kutsuttuihin joukkueisiin kuuluuvat:
- Astralis
- Natus Vincere
- MIBR
- Team Liquid
- compLexity Gaming
- BIG
- HellRaisers
- FaZe Clan
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Brasilian toivo ulos jo alkulohkossa – ENCE vaikeuksien kautta jatkoon
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- CS-legenda yrittää paluuta – kukaan ei halua joukkueeseensa
- CS:GO:n Last Dance on totta! FalleN julkaisi projektin
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Entinen CS-pro Aleksey “xaoc” Kucherov on Natus Vinceren uusi operatiivinen johtaja
- Evil Geniuses päästi kolmesta pelaajasta irti – pysyy silti CS:GO:n parissa