Naurettavat ideat kustomoiduista CS:GO puukoista kiertävät Redditissä
Kustomoidut puukkoskinit eivät ole uusi näky Redditiä selaaville CS:GO faneille, mutta näimme nyt toistaiseksi hauskimman idean puukolle.
Reddit käyttäjä Defoxx postasi photoshopatun kuvan CS:GO hahmon kädessä olevasta Sveitsin armeijan linkkuveitsestä, ja ehdotti veitsen lisäämistä peliin. Defoxx ideoi, että joka kerta veitsen esiin ottaessa tulisi veitsestä ulos eri työkalu.
Petition for a new knife. Which tool you whip out is random.Vaikka veitsi on ideana hauska, voisi sen saaminen peliin olla kuitenkin hankalaa. Käyttäjä GISP huomautti, että Sveitsin armeijan linkkuveitsiä valmistava yhtiö Victorinox ei myönnä lupaa veitsien käyttöön peleissä, elokuvissa, taikka muussa mediassa. Reddit käyttäjät ottivat kuitenkin haasteen puukkoskinin luomisesta vastaan. Käyttäjä Ordanicu julkaisi videon tekemästään Sveitsin armeijan linkkuveitsestä.
byu/Defoxx inGlobalOffensive
Petition acceptedTämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun olemme nähneet hauskoja ideoita puukoille. Vuonna 2015, YouTube käyttäjä sparkwire loi peliin muovisen kertakäyttöveitsen. Viimeisin peliin lisätty puukko on Counter-Strike 1.6 pelistä tuttu Classic Knife. Puukko lisättiin peliin Counter-Striken 20-vuotispäivän kunniaksi CS20-laatikon mukana.
byu/Ordanicu inGlobalOffensive
Koska Classic Knife lisättiin peliin vasta muutama päivä sitten, voi olla ettei uutta puukkoskiniä tulla näkemään ainakaan hetkeen.
Lähteet: DotEsports/Dexerto/Reddit, Kuvat: Reddit/YouTube kuvakaappaus
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves julkaisi Valorant-kokoonpanon vuodelle 2022
- 100 Thieves julkisti VALORANT-kokoonpanonsa! Joukkue täynnä PUBG-ammattilaisia
- 100 Thieves päästi nuoren lupauksen menemään – pelasi 0 kierrosta
- Patrik Laine valittiin toistamiseen NHL-pelin kansikuvapelaajaksi – Myös pelaajan lämäri ikuistettiin
- Suomalaisella CS-kentällä kuohuu – KOVA ja HAVU vaihtoivat pelaajia
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- 100 Thieves julkaisi uuden kokoonpanon – Sean Gares valmentajana
- Astraliksen jäsenet koettelivat onneaan ja keksivät Pekingin IEM-pokaalilleen varsin luovaa käyttöä