Mikä jännitysnäytelmä! ENCE jatkaa Major-turnauksen Legend’s Stagelle!

ENCE on voittanut IEM Katowice Challenger Stagen neljännen kohtaamisen venäläistä Winstrike Teamia vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalainen kokoonpano kaappasi itselleen ”Legendan”-tittelin ja jatkaa matkaansa Legend’s Stagelle. Taistelu jatkuu ENCE:n osalta ensi viikon keskiviikkona ja joukkue on täten 16 parhaan tiimin joukossa!
Heti ensimmäisessä kartassa ENCE aloitti pelin vahvasti ja vaikka Winstrike sai kurottua joukkueiden välistä kaulaa umpeen loppua kohden, taipui Dust 2 silti ENCE:n voitoksi 15-11.
Puolestaan Miragessa asetelma kääntyi päinvastoin. Suomalainen tiimi tuntui puristavan kaikkensa ja ehkä liikaakin. Vaikka ENCE sai vielä pari onnistumista loppumetreillä, ottelu päättyi lopulta Winstriken hyväksi 16-7.
Viimeinen kohtaaminen käytiin Train-kartassa ja tällä kertaa ENCE palasi koneiden ääreen tuikean päättäväisinä. Onnistuneen puukkokierroksen jälkeen joukkue painoi itselleen 9 peräkkäistä voittoa. Kuitenkin Winstrike onnistui kurottamaan välimatkaa uskomattomalla tavalla umpeen. Kokonaisuus pistettiin lopulta pakettiin lukemin 16-13.
Voiton myötä ENCE jatkaa matkaansa Legend’s Stagelle, jossa on sitten tosi kyseessä. Kahdeksan joukkuetta nousee tähän vaiheeseen Challenger’s Stagen kautta, kun puolestaan kahdeksan muuta joukkuetta ovat saaneet kutsun suoraan loppupeleihin.
Kutsuttuihin joukkueisiin kuuluuvat:
- Astralis
- Natus Vincere
- MIBR
- Team Liquid
- compLexity Gaming
- BIG
- HellRaisers
- FaZe Clan
Kokonaisuutena turnaus on mennyt ENCE:n kannalta hyvin. Ensimmäisenä päivänä tiimi kohtasi Team Spiritin ja G2-joukkueen. Molemmat kaatuivat sen kummemmitta ongelmitta. Kuitenkin ENCE kohtasi ongelmia heti seuraavana päivänä, kun joukkueen vastaan asettui australialainen Renegades.
Renegades pystyi pitämään molemmat kartat omassa kontrollissaan ja ENCE joutui lopulta taipumaan lukemin 0-2. Silti tilanne ei ollut vielä hälyttävä, sillä Challenger Stage koostuu yhteensä viidestä ottelusta, joista ainoastaan kolme on voitettava. Näin joukkueella oli kokonaiset kolme mahdollisuutta päästä jatkoon.
Onneksi viimeistä yritystä ei enää edes tarvita!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Fnatic ja JW eri teille – kutsuuko Gorillaz ruotsalaispelaajaa?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- Topias ”Topson” Taavitsainen suorittamaan asepalvelusta
- ENCE Showdownin finaaliin! Maden oli ilmiliekeissä
- Esports World Cupin Overwatch-turnaus pyörähti käyntiin suomalaisittain vahvoissa merkeissä.
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- ENCEn Jani ”Aerial” Jussila kehui Aleksib:tä – ”Aleksib on paras IGL, kenen kanssa olen pelannut”