Mathieu ”ZywOo” Herbaut on valittu HLTV:n vuoden 2019 parhaaksi pelaajaksi!
Kuva: YouTube
Mathieu ”ZywOo” Herbaut on valittu HLTV:n vuoden 2019 parhaaksi pelaajaksi.
Useimmilla maailmanluokan pelaajilla matka tähteyteen ei tule mutkitta. Normaalisti he aloittavat paikallisista turnauksista, ja etenevät ranking tikapuissa suhteellisen hitaasti. Lopulta vielä eliittitason saavutettuaankin, kestää heillä usein muutama vuosi ennen kuin he pystyvät suoriutumaan tasaisesti pelin parhaimmistoa vastaan.
ZywOo puolestaan teki kaiken toisin. Jo pitkään ennen kuin hän liittyi ensimmäiseen ammattilaisjoukkueeseensa, näytti hän olevan matkalla pelin huipulle. Ainut kysymys oli, mihin joukkueeseen ZywOo siirtyisi ensimmäiseksi urallaan, jokaisen joukkueen ollessa onnekas jos nuoren ranskalaistalentin riveihinsä saisi.
Vain vähän yli vuoden ammattilaisena Vitalityssa pelannut ZywOo teki vuonna 2019 todella näyttävän sisääntulon skeneen, lunastamalla jopa viisi MVP-palkintoa, joka oli eniten kaikista pro-pelaajista.
ZywOo on nyt nuorin pelaaja, joka on saanut HLTV:n vuoden parhaan pelaajan tittelin, jättäen varjoonsa Marcelo ”coldzera” Davidin, joka voitti tittelin 21-vuotiaana, myös ensimmäisellä ammattilaisvuodellaan.
Katso tästä ZywOon julkaisema video hänen parhaista osumistaan vuonna 2019:
Lähteet: HLTV, Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta