Kiinan hallitus järjestää suuren eUrheilu turnauksen
Kiinan hallitus sekä TongFang Media järjestävät yhdessä yli $300,000 offline eUrheilu-turnauksen vuoden 2008 Olympiastadionilla. Tapahtuma kantaa nimeä National Electronic League ja siellä järjestetään turnauksia useille eri peleille, jopa mobiilipeleille. Suurimmasta palkintopotista kilpailevat kuitenkin Dota2 ($200,000) sekä CS:GO ($100,000) joukkueet. Myös Hearthstone-pelaajille on jaossa muhkeat $38,000.
Turnauksen avoin osio jäjestetään touko- sekä kesäkuussa ja itse LAN tapahtuma 1.-3. heinäkuuta. Turnauksen avoimessa osiossa joukkueet jaetaan lohkoihin joiden parhaiten pärjänneet pääsevät kilpailemaan LAN tapahtumassa palkintopoteista.
Kiinan hallitus tulee esittämään ottelut valtion virallisella CCTV televisiokanavalla, sekä striimattuna myös Englanniksi. Turnauksen tarkempi aikataulu tullaan todennäiköisesti julkaisemaan ihan lähiviikkojen aikana.
Viimeisimpien tietojen mukaan kiinan hallitus on investoinut turnaukseen ja stadionin muokkaukseen eUrheilu käyttöön jopa 7,5 miljoonaa dollaria. Tapahtumaan ennustetaan saapuvan noin 30 000 ihmistä sekä yli miljoonan uskotaan osallistuvan avoimiin pudotuspeleihin.
Kutsutut joukkueet:
LGD
CDEC
Vici Gaming
EHOME
Invictus Gaming
Newbee
Tongfu
Newbee.Young
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Budapestissa pudotuspelit käyntiin – Salo ja Virolainen voittotaisteluun
- CS2-major järjestetään ensi vuonna Singaporessa
- NAVI MOUZ:n seuraksi pudotuspeleihin
- MOUZ puristi jatkoon – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle kirvelevä tappio Budapestissä – NAVI nousi kahteen voittoon
- MOUZ voiton päässä pudotuspeleistä – NAVI iskuasemissa
- Budapestissa alkaa kolmas vaihe – Jimi ”Jimpphat” Salo tulee mukaan
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon puhtaalla pelillä
- NAVI aloitti vakuuttavasti
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsee irti Budapestissä