Fortnite-mestarin kotiin hälytettiin poliisit – Kyle ”Bugha” Giersdorf joutui ”swattauksen” kohteeksi
Tuore Fortnite-mestari Kyle ”Bugha” Giersdorf jouttui suorassa Twitch-lähetykssä ”swattauksen” kohteeksi.
Swattaaminen on tuore, mutta erittäin vaarallinen ilmiö, jossa pelaamistaan striimaavan henkilön kotiin hälytetään poliisit tekaistun syyn perusteella. Tämän takia striimaajat ja muut somekuuluisuudet ovat hyvin tarkkoja omien osoitetietojensa kanssa.
Pahimmillaan swattaukset ovat johtaneet Yhdysvalloissa kuolemantapauksiin, kun poliisit ovat kuvitelleet saapuvansa esimerkiksi panttivankitilanteeseen. Esimerkiksi vastikään kuolemaan johtaneesta swattaamisesta kiinni jäänyt Tyler Barriss sai 25 vuoden vankeustuomion teostaan.
Nyt Fortnite-miljonääriksi noussut Bugha joutui vastaavanlaiseen tilanteeseen suorassa Twitch-lähetyksessä. Kesken Fortnite-ottelun katsojat kuulivat pelaajan isän astuvan tämän huoneeseen.
Lopulta lähetyksessä saattoi kuulla Bughan sanovan pöllämystyneellä äänellä: ”Onko minut swatattu?” Vielä tässä vaiheessa hänen kanssaan pelanneet Bizzle ja Dubs eivät vaikuttaneet tajuavan tilanteen vakavuutta, sillä he jäivät naureskellen pelaamaan ottelun loppuun.
Pian Bugha palasi takaisin lähetyksensä pariin, ja samalla hän kertoi tulleensa swatatuksi. Tämä tuli ilmeisenä järkytyksenä hänen ystävilleen, jotka eivät olleet uskoa kuulemaansa. Kuuluisuudella oli kuitenkin omat hyvät puolensa, sillä yksi paikalle saapuneista poliiseista oli tunnistanut hänet. Tämä takia tilanne saatiin nopeasti selvitettyä.
Juuri tällaisten tilanteiden takia poliisit ovat alkaneet keräämään striimaajien tietoja, jotta vastaavanlaisilta tapauksilta vältyttäisiin jatkossa.
LUE MYÖS: Ninjan vanhalla Twitch-kanavalla mainostettiin pornoa – Twitchin toimitusjohtaja pahoittelee tapahtunutta
Lähde: NBC News, Dexerto Kuva: Mike Stobe / Getty Images
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- CS:GO-pro ampui 100 000 bottia 18 tunnissa – asetti uuden maailmanennätyksen
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!