Faker allekirjoitti kolmen vuoden sopimuksen T1:sen kanssa – jatkossa huipputähti myös omistaa osan joukkueesta
Kuva: Riot Games.
23-vuotias League of Legendsin supertähti jatkaa edelleen samassa joukkueessa, mutta jatkossa myös omistaa T1:sestä osan.
Jo vuodesta 2013 asti T1:sessä, silloin vielä SK Telecom T1, pelannut Lee ”Faker” Sang-Hyeok on vähemmän yllättävästi taas solminut jatkosopimuksen joukkueen kanssa. Hän on jo aiemmin tehnyt hyvin selväksi, ettei aio lähteä Koreasta eikä edustamastaan joukkueesta. Syyksi hän usein maininnut, ettei halua pettää korealaisia fanejaan, eikä myöskään jättää kotimaataan.
LUE MYÖS: League of Legendsin tähtipelaajalle Fakerille tarjottiin avointa shekkiä pohjois-Amerikasta
Kolme vuotta on pisin mahdollinen sopimus, jonka Riot Gamesin säännöt sallivat joukkueille. Uuden sopimuksen myötä Fakerista tulee kuitenkin myös organisaation osittainen omistaja. Hän kertoi ESPN:n haastattelussa jatkavansa joukkueessa jonkinlaisessa johtoroolissa peliuransa jälkeen.
”Olen innoissani T1:sessä pelaamisen jatkamisesta, ja olen kiitollinen kaikille faneille ympäri maailmaa, jotka ovat tukeneet minua läpi vuosien”, Faker kertoi haastattelussa. ”Minulle on kunnia päästä T1:sen osittaiseksi omistajaksi ja odotan mielenkiinnolla johtoryhmän kanssa työskentelyä peliurani jälkeen. Rakastan tätä joukkuetta, ja otan kunniatehtävänä organisaation tulevaisuuden rakentamisen.”
7 magnificent years and many more to come as a player and team owner.
Please look forward to our continuous journey with @faker.
함께한 빛나는 7년에 감사하며, T1과 이상혁 선수의 여정은 앞으로도 계속됩니다.
T1 X Faker: win.t1.gg/T1Faker
#T1WIN #T1Fighting
Please look forward to our continuous journey with @faker.
함께한 빛나는 7년에 감사하며, T1과 이상혁 선수의 여정은 앞으로도 계속됩니다.
T1 X Faker: win.t1.gg/T1Faker
#T1WIN #T1Fighting
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias ”Banjo” Kivistön FOKUS aloitti voitolla Bukarestissa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- ENCE Academy ottaa edustuksen paikan toistaiseksi
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- DOTA2-legenda lopettaa uransa
- NAVI:lle finaalitappio
- NAVI BLAST Openin finaaliin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- Suomen maajoukkuekumppanit Esports Nations Cupiin selvillä
- ENCE:ltä dramaattinen uutinen – CS2-joukkue palaa suomalaiseksi
- NYYRIKKI on tehnyt paluun CS:GO:n pariin – Seura julkisti uuden rosterinsa
- Ukrainalaiselle CS2-pelaajalle pitkä pelikielto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- BlameF otti varsinaisella peliajalla 40 tappoa ja hävisi – eroa Xyp9xiin 31 frägiä
- ENCE Akatemia esitteli uudistuneen joukkueensa
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality aloittivat VCT EMEA:n voitolla
- Suomalainen senioritiimi Grey Gunners kohtaa ruotsalaisen Silver Snipersin
- ”Torilla tavataan” – Suomi kovin tavoittein Esports Nations Cupiin
- “Turha sitä on hakata päätä seinään, jos se ei toimi” — Joonas “doto” Forss etsii uutta joukkuetta
- WHO päättää tällä viikolla siitä pitäisikö videopeliriippuvuus lisätä tautiluokitusten joukkoon