ESL One: Cologne 2019-turnauksen kuudes joukkue selvillä – 10 paikkaa vielä jäljellä!

Saksan Kölnissä 2.7.2019 alkavaan ESL One: Cologne 2019-turnaukseen on viiden kutsujoukkueen lisäksi kutsuttu brasilialainen MIBR.
ESL ilmoitti tänään twitter-sivuillaan brasilialaisten saapuvan Kölnin vuotuiseen turnaukseen. MIBR on voittanut joukkueen historian aikana Kölnin turnauksen kahdesti ja tiimi lähteekin hakemaan kolmatta Cologne-pystiä takanreunaa koristamaan.
Brasilialaisten lisäksi turnaukseen on kutsuttu tähän mennessä Astralis, BIG, FaZe Clan, Natus Vincere ja Ninjas in Pyjamas. Kutsujoukkuepaikkoja on jäljellä vielä kuusi kappaletta. Kutsuttujen lisäksi turnaukseen pääsee karsintojen kautta vielä kaksi eurooppalaista joukkuetta, yksi amerikkalainen joukkue sekä yksi tiimi Aasian karsinnoista.
Viime vuoden turnaukseen oli kutsuttu edellä mainittujen joukkueiden lisäksi Cloud9, Fnatic, G2 Esports, Team Liquid ja mousesports. Cologne 2018-turnauksessa nähtiin myös suomalaisväriä, sillä Ence karsi viime vuonna turnaukseen voittamalla GG.BET Majestic-turnauksen. Cologne 2018-turnauksessa suomalaiset sijoittuivat sijoille 7-8 hävittyään alkulohkon ratkaisuottelunsa Natus Vincerelle, joka lopulta voitti turnauksen.
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- JANO taistelee Nordic Mastersin voitosta – MOUZ jäi lohkovaiheeseen
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin huipputurnauksessa
- Miljoonan dollarin palkinto ei riittänyt – Valorantin mestarijoukkueen pelaajille palkanalennus tai lähtöpassit
- NAVI aloitti ESL Pro League Season 18 -turnauksen vakuuttavasti
- Suomalaispelaaja sai sopimuksen ison Valorant-seuran kanssa
- Ensikertalaisjoukkue juhli Apex Legendsin maailmanmestaruutta
- Joona ”Serral” Sotala juhli kovan turnauksen voittoa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä