Elinikäisen pelikiellon Fortniteen saanut Jarvis kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan
Elinikäisen pelikiellon saanut Fortnite-pelaaja Jarvis ”Jarvis” Kaye on julkaissut toisen videon, jossa hän käsittelee omaa historiaansa ja tulevaisuuttaan FaZe Clan -organisaation riveissä.
Lyhyellä videolla Jarvis kertoo haluavansa vetäytyä hetkeksi miettimään tekemiään virheitä. Striimaaja totesi haluavansa pitää paussia sisällöntuottamisesta, ja hän haluaa keskittyä viettämään aikaa oman perheensä parissa. Katso video kokonaisuudessaan artikkelin yläpuolelta.
Jarvis ei kuitenkaan ole toistaiseksi kertonut, mihin sisältöön hän aikoo tulevaisuudessa keskittyä. Mikäli Epic Games pitää tiukan linjansa, niin Jarviksella ei ole tulevaisuudessa asiaa Fortniten pariin.
Selvää on kuitenkin se, että Jarvis on aikeissa jatkaa sisällöntuottamista myös tulevaisuudessa.
Jarviksen ura on ollut räjähtävässä kasvussa viimeisen kahden vuoden aikana. Vastikään 18 vuotta täyttänyt striimaaja joutui kuitenkin vaikeuksiin jäätyään kiinni luvattoman aimbot-ohjelman käyttämisestä.
LUE MYÖS: Brittimedia riepottelee elinikäisen pelikiellon saanutta Fortnite-pelaajaa
Kuva: Jarvis / YouTube
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!