E-urheilu on tullut jäädäkseen mobiililaitteille – Kajaanilainen Critical Force keräsi yli 5 miljoonan rahoituksen

Mobiilipelit ovat suomalaisten pelinkehittäjien erikoisalaa ja tästä erinomaisena esimerkkinä toimii Critical Ops –peli. Vaikka kyseinen teos ei ole vielä saavuttanut lopullista julkaisuversiota, on peliä silti ladattu jo yli 40 miljoonaa kertaa.
Suomalaisittain hieno uutinen kuultiin, kun pelin kehittänyt kajaanilainen pelifirma Critical Force oli saanut kerättyä yhteensä 5,45 miljoonan euron suuruisen rahoituksen Business Finlandilta. Summalla on tarkoitus luoda peliin aktiivinen elektronisen mobiiliurheilun ekosysteemi ja kehittää skaalautuvaa tuotantoalustaa, jolla nopeutetaan muiden studion pelien kehittämistä.
Vaikka lopullinen versio Critical Opsista on vasta tulossa, on pelin ympärillä pyörivä elektroninen mobiiliurheilu jo nyt täyttä totta, sillä tulevana viikonloppuna Critical Ops nähdään yhtenä lajina Amazon Mobile Masters -turnauksessa Seatlessa. Yhteenlaskettu palkintopotti osallistuneille joukkueille on muikeat 40,000 dollaria ja samalla tapahtumassa julkistetaan uusi Spectator Client, jonka avulla turnauksen järjestäjät pääsevät helpommin tarkkailemaan pelin tapahtumia.
Näyttää yhä selvemmin siltä, että e-urheilu on tullut jäädäkseen mobiililaitteille. Esimerkiksi supersuositut Fortnite ja PUBG ovat myös siirtyneet Android ja iOS ympäristöön. Tämän lisäksi ensimmäiset nestejäähdytteiset luurit ovat jo suunnittelussa.
- Kaksi suomalaista CSGO-valmentajaa siirtyy Kiinaan
- JANO:n liito loppui kesken
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI komeasti puolivälieriin
- JANO taistelee Nordic Mastersin voitosta – MOUZ jäi lohkovaiheeseen
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin huipputurnauksessa
- Miljoonan dollarin palkinto ei riittänyt – Valorantin mestarijoukkueen pelaajille palkanalennus tai lähtöpassit
- NAVI aloitti ESL Pro League Season 18 -turnauksen vakuuttavasti
- Suomalaispelaaja sai sopimuksen ison Valorant-seuran kanssa
- Ensikertalaisjoukkue juhli Apex Legendsin maailmanmestaruutta
- Joona ”Serral” Sotala juhli kovan turnauksen voittoa
- NaVi kerää rahaa Ukrainalle – s1mple kaivoi kuvettaan jättisummalla
- Riot Games paljasti laajan ottelumanipulaatiotapauksen – yhteensä 14 pelaajaa syytetty
- Elisa Mastersin finalistit selvillä
- TOP 10: Parhaat pelit samalta sohvalta pelattavaksi
- CS-legenda tekee paluun pelikentille
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- Fnatic juhli Elisa Mastersin voittoa
- PuBG:n maailmanmestaruudesta taistelee kaksi suomalaista
- Suomalainen Esports-organisaatio konkurssiin
- E-urheilun olympialaiset tulossa? KOK järjestää e-urheilun olympiaviikon ensi kesänä