Dr DisRespectin koti ammuskelun kohteena kesken suoran lähetyksen
Twitchiin tai YouTubeen pelaamistaan striimavat pelaajat ovat viime vuosien aikana tulleet ikävällä tavalla tietoisiksi heidän yksityisyydensä rikkomisesta. Tästä kamalana esimerkkinä toimii niin sanottu ”swatting”, eli livenä striimaavan pelajan luo hälytetään poliisi tekaistun syyn perusteella. Tällainen kiusanteko on johtanut jopa onnettumuuksiin ja jopa kuolemantapaukseen.
Guy ”Dr DisRespect” Beahm joutui kuitenkin kokemaan suoranaisen hyökkäyksen kesken lähetyksensä. Kun hän oli pelaamassa Call of Duty: Black Ops 4 -peliä kuului videon taustalta aseen laukausta/laukauksia muistuttavia ääniä. Tämän jälkeen DisRespect poistui hetkeksi lähetyksestä ja kun hän viimein palasi ruutuun oli ilme vakava.
Ilmeisen järkyttynyt ja suuttunut pelaaja totesi: ”Hyvät naiset ja herrat, minun täytyy nyt lopettaa lähetys. Joku ampui meidän taloamme ja rikkoi yläkerran ikkunan”.
Videolta käy ilmi, ettei lmeisesti tällainen ammuskelu ollut ensimmäinen kerta.
Myöhemmin DisRespect varmisti Twitterissä voivansa hyvin. Hän myös ilmoitti lähetyksen jatkuvan tavalliseen tapaan seuraavana päivänä.
The Doc and family appreciate everyone’s concerns and well wishes.
Thankfully no one was hurt. The situation is being handled appropriately.
In the meantime, stream will resume tomorrow according to schedule.
#FirmHandshakes
Thankfully no one was hurt. The situation is being handled appropriately.
In the meantime, stream will resume tomorrow according to schedule.
#FirmHandshakes
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ voittoon trillerissä
- MOUZ aloitti IEM Chengdun voitolla – NAVI:lle tappio
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkaa pelejään Marvel Rivals -huipputurnauksessa
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI:lle voitto
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- E-urheilun olympialaiset kuopattu toistaiseksi
- Eljas ”WuTum” Vierto neljäs Halon MM-kisoissa
- HAVU:n turnaus päätökseen
- HAVU:lle niukka tappio
- Venäläinen CS2-joukkue haastoi Ruotsin oikeuteen