ZywOo ei nimennytkään s1mpleä pahimmaksi kilpailijakseen ykköspelaajan tittelistä
Kuva: DreamHack Masters Dallas 2019 / Adela Sznajder
Team Vitalityn tähtipelaaja Mathieu ”ZywOo” Herbaut yllätti HLTV:n haastattelussa omalla mielipiteellään, kun keskustelu kääntyi maailman ykköspelaajan titteliin. Monien mielestä kilpailu ykköspaikasta on luonnollisesti ZywOon ja Natus Vinceren Aleksandr ”s1mple” Kostylievin välillä. ZywOo itse kuitenkin nimesi Astraliksen Nicolai ”dev1ce” Reedtzin pahimmaksi kilpailijakseen.
”Luulen, että dev1ce on pahin kilpailijani ykköspaikan suhteen,” ZywOo kertoi haastattelussa. ”S1mplen vaikuttavista tilastoista huolimatta, dev1cellä oli jälleen erittäin hieno vuosi Astraliksessä, ja mielestäni hän ansaitsee olla ykkönen. Hän on kaikista kokonaisvaltaisin pelaaja, jonka olen nähnyt ja kohdannut.”
ZywOo sanoo itse olevansa tyytyväinen jo siitä, että pääsisi parhaan kahdenkymmenen joukkoon. ”Halusin vain, että minulla on hyvä vuosi Vitalityssä, ja että voitamme turnauksia. Vaikka meillä oli ylä- ja alamäkiä, niin olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen vuoteemme joukkueena, enkä voi odottaa ensi vuonna kilpailua ja vielä paremmin pärjäämistä.”
.@zywoo had a fantastic year, and probably achieved what none other rookie has!
Check the interview after the epicenter win
Check the interview after the epicenter win
ZywOo: "I didn't think I would have a year like this one" hltv.org/news/28734/zyw…
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NAVI:lle kirvelevä tappio
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- NAVI avasi IEM Atlantan voitolla
- Esports Nations Cupissa käänne – Etelä-Korea sittenkin mukaan
- Jättiseura vetäytyy Dota2:sta
- Olkkosen ja Sirmitevin Team Vitality isoon voittoon
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitality avasi EMEA Leaguen pudotuspelit voitolla
- 21-vuotias VALORANT-pelaaja on kuollut
- Esports Nations Cup kriisissä – E-urheilujätti jättämässä kisat väliin
- Valve julkaisi odotetun CS2-kartan