YouTube ostaa ECS-liigan lähetysoikeudet!
YouTube ja FACEIT ovat juuri ilmoittaneet uudesta yhteistyösopimuksestaan, jonka mukana Esports Championship Seriesin lähetysoikeudet siirtyvät YouTubelle. Se, kuinka pitkäksi aikaa ja millä summalla YouTube tulee ostamaan oikeudet, ei ole vielä selvillä.
Lehdistötiedotteessa FACEIT:n liiketoimintavastaava, sekä perustaja Michele Attisani kommentoi asiaa seuraavasti: ”YouTube pystyy tarjoamaan ECS faneille vertaansa vailla olevan katsomiselämyksen.” ”YouTube on ylivoimaisesti katsotuin alusta pelaajien keskuudessa koko maailmassa, ja se kehittää jatkuvasti toimintaansa, ja johtaa videoteknologiaa. Tästä syystä Esports Championship Series sopii loistavasti näytettäväksi YouTubessa.”
ECS otteluita nähdään ensimmäistä kertaa yksinomaan YouTubesta 25. maaliskuuta, kun ECS kolmannen kauden karsintaottelut alkavat. On kuitenkin vielä epäselvää omistaako YouTube oikeudet vain englanninkielisiin lähetyksiin. ECS:n kakkoskaudella nähtiin viralliset lähetykset myös venäjäksi, puolaksi, sekä portugaliksi. Lehdistötiedote ei myöskään selventänyt, kuinka pitkä kyseinen ”useavuotinen” sopimus tulee olemaan.
Youtuben mukaan kyseinen sopimus on yhtiön tähän mennessä merkittävin investointi kasvavaan eSports-alaan. Noin kuukausi sitten YouTube osti itselleen myös ESL Pro Leaguen englanninkieliset lähetysoikeudet.
Lähteet: thescoreesports, youtube. FACEIT
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio
- Tältä näyttäisi suomalainen Overwatch hahmo – Korealainen fani suunnitteli joukkion uusia sankareita
- Juhob huijaussyytösten kohteena – Tämä videoklippi sai yleisön barrikadeille
- ENCE rikkoi hiljaisuuden koskien joukkueen draamaa – CS:GO-yhteisö pillastui: ”Tämä lausunto on myöhässä”
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelaa seuraavassa ottelussa!
- BIG pysyy yhtenäisenä – Ismailcan ”XANTARES” Dörtkardeş jatkosopimukseen!
- CS:GO päivitys toi pitkään odotetun muutoksen tähtäimeen – katso tiedot täältä
- Joni ”Patzukka” Nikkasen EWC päättyi pettymykseen