Yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapallopelaajista tänään Mid-Season Invitationalissa!

Yksi aikojemme kirkkaimmista jalkapallotähdistä, kaksinkertainen World Cup voittaja, Ronaldo tullaan näkemään Mid-Season Invitational turnauksen päätösseremoniassa tänään 21.5!
Ronaldon osallistuminen tapahtumaan ei tule täysin puskista. Kerroimme muutama kuukausi sitten Ronaldon uudesta aluevaltauksesta eUrheilussa. Entinen jalkapallotähti sijoitti tuolloin rahojaan CNB e-sports Club joukkueeseen, josta hän omistaa tällä hetkellä puolet.
Riot:n päätösseremoniaa koskevassa tiedotteessa Ronaldo ylisti eUrheilua lämpimin sanoin: ”Olen erittäin iloinen saadessani olla osa tätä lajia, sekä mahdollisuudesta seurata ja tutustua joukkueisiin ja turnauksiin lähietäisyydeltä. Esports on jo nyt todellista ympäri maailman, tuoden tuhansia pelaajia ja faneja yhteen jatkuvasti. Myös Brasiliassa lajin eUrheilun tunnettavuus kasvaa kokoajan jalkapallon ja muiden urheilulajien rinnalla”
Ronaldon eSports-sijoitukset eivät ole vielä tuottaneet kovin suurta hedelmää. CNB e-sports Club sijoittui viidennelle sijalle Brasilialaisessa CBLoL 2017 turnauksessa, ja karsiutui ulos ennen turnauksen pudotuspelejä.
Lähteet: Riot Games, dotesports
Kuva: esportsobserver
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Astralis vaihtoi omistajaa
- FlyQuest hyllytti LoL-pelaajansa seksististen kommenttien takia
- E-urheiluun tulossa uusi maajoukkuekilpailu
- Eetu ”sAw” Saha johdatti G2:n upeaan voittoon
- Eetu ”sAw” Sahan G2 finaaliin – MOUZ:lle pettymys
- MOUZ ja G2 jatkoon Lontoossa
- ENCE tiedotti uudistuneen Academyn kokoonpanosta
- NHL 26:n parhaat pelaajat julkaistu – näin pärjäsivät suomalaispelaajat
- Eetu ”sAw” Sahan G2 jysäytti yllätyksen
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio lohkofinaalissa