Valve kertoi suunnitelmistaan DPC:n ja The International 10 -turnauksen suhteen
Valve on kertonut suunnitelmistaan Dota Pro Circuitin (DPC) ja The International 10 -turnauksen suhteen. Pelijätti kertoi blogissaan haluavansa varmistaa Dota 2:n e-urheiluskenen säilyvän elinkelpoisena pelaajille, joukkueille, katsojille sekä turnausjärjestäjille.
Aikaisemmin tänä vuonna, Valve perui kaikki loppuvuoden DPC-turnaukset. Yhtiö ei sanojensa mukaan halunnut järjestää turnauksia alueellisina, sillä DPC-pisteet ovat liian tärkeä osa joukkueiden valikoitumista The International -turnaukseen.
Valven mukaan, DPC-turnauksien on tarkoitus jatkua vuoden 2021 tammi- tai helmikuussa ja The International 10 järjestetään saman vuoden elokuussa Tukholmassa, Ruotsissa. Valve on kaiken varalle suunnitellut myös muita maita, joissa turnaus voidaan mahdollisesti järjestää.
Elokuun lopussa, The International 10 rikkoi suurimman e-urheiluturnauksen palkintopotin ennätyksen. Viime vuonna, suomalaiskaksikko Jesse ”JerAx Vainikka ja Topias ”Topson” Taavitsainen voittivat OG-joukkueensa kanssa maailmanmestaruuden ja 15,6 miljoonan dollarin pääpalkinnon.
Lue lisää: Dota 2 -turnauksella jo ennätyksellinen 34,3 miljoonan palkintopotti – ei kuitenkaan päivämäärää
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Hyvää yötä Bad News Bears! ENCE lunasti pudotuspelipaikan
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Steamin kävijäennätys rikkoitui – lähes 19 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää
- Tältä Red Dead Redemption 2 näyttää pienempiäkin pienemmillä asetuksilla
- $100,000 eUrheilu turnaus Kiinaan!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen OG joutuu hakemaan vauhtia alakaaviosta – Spirit tuhosi kartoin 2-0
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa