Valorant virallisesti julki – Riot Gamesin räiskintäpelin luvataan saapuvan tämän vuoden kesällä
Kuva: Riot Games.
Riot Gamesin Valorant tulee olemaan erittäin vahvasti kilpapelaamiseen nojaava ilmaiseksi pelattava taktinen räiskintäpeli.
Riot Games nosti vihdoinkin verhon projektinsa edestä, ja julkisti virallisesti Valorantin. Pelin viralliset verkkosivut aukesivat ja virallinen Twitter-tili teki ensimmäisen julkaisunsa. Twiitissä luki ainoastaan ”kesä 2020” eri kielillä, mikä on toistaiseksi ainakin pelin vihjailtu julkaisuaika. Peli tulee julkaisunsa myötä olemaan heti ilmaiseksi pelattava.
Virallisen julkistuksen myötä myös aiemmin saadut tiedonmuruset ja vuodot saivat vahvistusta. Peli tulee olemaan viisi vastaan viisi pelattava taktinen räiskintä Counter-Striken hengessä. Kynäriltä on lainattu myös vapaasti kaikkien pelaajien käytössä oleva asevalikoima, josta omat tussarit on kierrosten alussa ostettava.
Overwatchilta ja Apexilta puolestaan on lainattu hahmopohjaisuutta, sillä Valorantissa tulee olemaan aluksi seitsemän erilaista pelattavaa hahmoa, omilla erikoistaidoillaan varustettuna. Pelin kehittäjien mukaan kyvyillä on kuitenkin enimmäkseen strategista painoarvoa ja pääpointti tulee edelleen olemaan tarkuutta vaativa ammuskelu.
Riot ajaa Valorantia vahvasti kilpailullisempaa yleisöä ja elektronista urheilua kohti. Heidän mukaansa ammuskelu pelissä tulee olemaan tarkkaa, merkittävää ja erittäin hengenvaarallista. ”Me haluamme sinun voittavan ainoastaan taitojesi ja strategisuutesi perusteella”, Riot kirjoittaa pelistään.
Pelin teknistä puolta mainostetaan muun muassa 128-tickin servereillä ja riittävällä suorituskyvyllä myös vanhemmilla pelikoneilla. He aikovat myös panostaa datakeskuksiinsa pitäkseen pelaajien pingit alhaisina ja aiempien kommentiensa mukaisesti he ottavat huijaukseneston äärimmäisen vakavasti.
Kuva: Riot Games.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ voittoon trillerissä
- MOUZ aloitti IEM Chengdun voitolla – NAVI:lle tappio
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkaa pelejään Marvel Rivals -huipputurnauksessa
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI:lle voitto
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkoon huipputurnauksessa
- E-urheilun olympialaiset kuopattu toistaiseksi
- Eljas ”WuTum” Vierto neljäs Halon MM-kisoissa
- HAVU:n turnaus päätökseen
- HAVU:lle niukka tappio
- Venäläinen CS2-joukkue haastoi Ruotsin oikeuteen