”Valehtelijoita, pettäjiä ja konnia”, Fifflaren iski uusilla syytöksillä NiP:n entistä manageria vastaan
Ninjas in Pyjamas CS:GO -joukkueen entinen pelaaja Robin ”Fifflaren” Johansson on iskenyt Twitterissä kovin sanoin toista NiP:n entistä jäsentä vastaan. Tämä toinen CS-veteraani on Emil ”HeatoN” Christensen, joka on toiminut aikaisemmin organisaatiossa managerina.
Uusimpien syytöksien kohteena on tällä kertaa HeatoN, joka kuuluu Fifflarenin mukaan samaan joukkoon organisaation toimitusjohtaja Hicham Chahinen kanssa: ”sinä ja [Chahine] olette samanlaisia. Valehtelijoita, huijareita ja konnia.”
Fifflaren kirjoittaa, että HeatoN on aikaisemmin syyllistynyt hänelle kuulumattomien rahojen siirtelyyn uusille tileille hänen toimiessaan joukkueen managerina. Lisäksi hän valehteli oikeudessa, ettei hänellä ole itsellään käyttöoikeuksia kyseisiin rahoihin, vaikka todellisuudessa hän käytti pelaajien ansaitsemia tuottoja omaksi edukseen. Johanssonin mukaan HeatoN käytti tiimin ansaitsemia palkintorahoja mm. asianajajan sekä hänen entisen tyttöystävänsä palkkaamiseen.
”Me luotimme sinuun, me allekirjoitimme uudet sopimukset NiP:n kanssa sinun takiasi… Minkä vuoksi? Vain jotta sinä voisit ansaita miljoonia–”, Fifflaren kirjoitti yhdessä viesteistään.
Hän lisäsi viestiensä tueksi kaksi kuvaa HeatoN:in sähköposteista, joissa käy ilmi miten organisaatio pyrki esimerkiksi pitämään joukkueen tarroista tienaamat rahat itsellään.
Fifflaren iski heinäkuussa entistä seuraansa vastaan Richard Lewis Show -haastattelussa, jossa hän paljasti organisaation olevan edelleen velkaa entisille ja nykyisille pelaajilleen.
LUE MYÖS: Robin ”Fifflaren” Johanssonin kova syytös – NiP on pelaajilleen velkaa tuhansia dollareita
We thought you were different, we thought since you used to be a player yourself and have been screwed by orgs before that you would understand @Real_HeatoN but you and @ChahineHicham are just the same. Liars, cheaters and crooks. 1/6
nothing. You used our prize money to pay for your lawyer, you hired your girlfriend(ex now) and paid her 20k month when the PLAYERS were scrambling ( Maikelele got paid 10.5k after tax at this time the others 14.5k ) Pita got 7k.. (SEK) 3/6
We counted on you, we re-signed with NiP because of you.. For what? For you to make millions "Hall of Famer" What a joke. 4/6
You thought by staying quiet that maybe @ChahineHicham would just be the one under fire. But we've known all along that you've been apart of this.
These are just 2 emails, but I find them funny.. 5/6
These are just 2 emails, but I find them funny.. 5/6
Don't worry, I got everything. 6/6
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- DreamHack paljasti näyttävät mestaruussormukset, joilla Dallasin CS:GO-turnauksen voittajat palkitaan
- Esports World Cup siirtyy pois Saudi-Arabiasta?
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Counter Strike: Global Offensive ohitti Dota 2:n kaikkien aikojen pelaajamäärissä
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Elisan avoimessa PUBG-liigassa mukana Euroopan huippujoukkueet – onko sinusta haastamaan nämä tiimit?
- ESL paljasti suunnitelmansa vuoden 2021 CS-turnauksia koskien – vähemmän tapahtumia, enemmän sisältöä

