SuperJymy vaihtoi nimensä ja logonsa! – Uudella brändillä vauhtia matkalle kohti huippua
SuperJymy on toiminut elektronisen urheilu parissa jo vuodesta 2017. Nyt Jymy on kuitenkin ilmoittanut luoneensa uuden ja puhtaasti elektroniseen urheiluun suunnitellun SJ Gaming -organisaation. SuperJymyn CS:GO-joukkue siirtyy luonnollisesti tuon uuden brändin alle.
Uudella nimellä, logolla ja brändäyksellä pyritään tekemään e-urheilusta oma erityinen kokonaisuutensa. Elektronisen urheilun brändääminen yhden nimen alle toimii organisaation tiedotteen mukaan selkeyttävänä tekijänä matkalla kohti kansainvälisen kilpapelaamisen kärkeä.
”Muutos tulee tarkoittamaan uusia yhteistyökumppanuuksia ja mahdollisesti muunlaisia omistajuusratkaisuja. Me näemme tärkeäksi kansainvälistymisen ja Kainuun rakentamisen isoksi toimijaksi esports skenessä.” Toteaa SuperJymyn toimitusjohtaja Mikko Kuosmanen.
SuperJymy on toiminut laajasti urheilun kentällä ja kyseinen organisaatio toimii esimerkiksi Suomen suosituimman pesäpallojoukkueen, Sotkamon Jymyn, taustalla.
IT´s TIME!
Say HELLO to our new name, new logo and we are ready to dominate!
Read more: sjgaming.gg/post/jymy-re-b…
#esportsfi #SJtoDOMINATE
Say HELLO to our new name, new logo and we are ready to dominate!
Read more: sjgaming.gg/post/jymy-re-b…
#esportsfi #SJtoDOMINATE
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Venäläiseltä CS2-pelaajalta törkeä seksistinen kommentti
- HAVU:lle kova päänahka kansainvälisessä turnauksessa
- Suomi aloittaa FIFAe World Cup Rocket League -karsinnat torstaina
- Suomi ei selviytynyt UEFA eEURO 2025 -lopputurnaukseen
- Skinsauna.gg CS2:n Suomen mestariksi
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- NAVI finaaliin
- CS2:n Suomen mestaruuksista taistellaan viikonloppuna
- NAVI jatkoon Thunderpick World Championshipissä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti voitolla