Rouheat reikäraudat: Top 5 FPS-aseet kautta aikojen

First Person Shooterit eli ensimmäisen persoonan räiskinnät määrittyvät nimensä mukaisesti nimenomaan räiskinnän ja hyvin pitkälti niiden aseiden perusteella, joilla räiskintää suoritetaan. Vaikeasti määriteltävä aseiden ”fiilis” vain joidenkin pelien ja pyssyjen kohdalla loksahtaa kohdalleen. Joskus jopa niin vahvasti, että pelien yksittäiset aseet muistuvat mieleen vielä vuosienkin päästä, toki nostalgialasien ruusunpunaisten linssien läpi värittyneenä.
Aina muodissa olevaan top-listaukseen on kerätty räiskintäpelien aseistusta nimenomaan niiden epämääräisen fiiliksen pohjalta. Kyseessä on täysin subjektiivinen kokoelma, joka koostuu täysin allekirjoittaneen omista mielivaltaisista valinnoista, sekä uusien julkaisujen pyssyistä että nostalgian kultaamista tussareista. Kitinät alla olevista valinnoista tai omat paremmat ehdotukset voi heittää Eurheilu.orgin uudelle Discord-kanavalle: discord.gg/znGMa7r
5: Rebar Crossbow / Half-Life 2

4: Shock Rifle / Unreal Tournament

3: Spy’s Knife / Team Fortress 2

2: Director’s Gun / Control

1: Mei’s Endothermic Blaster / Overwatch

LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- MOUZ jatkoon ESL Pro Leaguessa
- MOUZ:lle avaustappio – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle toinen voitto – NAVI:lle avaustappio
- MOUZ ja NAVI aloittivat ESL Pro LEaguen voitolla
- Pelijätti EA on myyty jättisummalla
- ENCE:n ESL Pro League -haaveet nurin
- ENCE:lle kirvelevä tappio – selkä seinää vasten
- ENCE:lle selvä tappio