Poliisit katkaisivat entisen Overwatch Legue -pelaajan streamin

Félix ”xQc” Legley oli pelaamassa vasta ilmestynyttä Detroit: Become Human -peliä, kun poliisit tulivat koputtamaan hänen ovensa taakseen. Lähetyksen katsojat näkivät miten joukko poliiseja kävi tutkimassa pelaajan huonetta ja samalla he päivittelevät, että: ”hän saa rahaa kun muut katsovat kun hän pelaa.”. Poliisit myös ilmeisesti huomasivat, että ihmiset puhuvat heistä chatissa.
Kyseessä ei kuitenkaan onneksi ollut ”swatting”, vaan poliisi saapui valitusten takia paikalle. xQc on ilmeisesti pelatessaan varsin äänekäs ja tämän takia hänen naapurinsa soittivat poliisit.
Swatting puolestaan on varsin vaarallinen pila/uhkaus, joka voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos streamaavan pelaajan osoitetiedot vuotavat nettiin. Tyypillisesti joku lähetystä seuraava katsoja tekee pelaajaa koskevan aiheettoman ilmoituksen, esimerkiksi väkivallasta tai muusta uhkaavasta tilanteesta. Pahimmillaan ilmoitus johtaa poliisijoukkojen rynnäkköön pelaajan luokse ja tällainen kiusanteko voi pahimmassa tapauksessa muodostua hengenvaaralliseksi.
Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut mistään sen vakavammasta kuin yöllisestä metelöinnistä.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Dot Esports.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin