Poliisi yhytti kahdeksalla puhelimella Pokémon GO:ta pelanneen autoilijan
Taskuhirviöiden kaappaus ja ajaminen eivät ole lähtökohtaisesti hyvä yhdistelmä.
Vaikka Pokémon GO:n pahin alkuinnostus on päässyt hiipumaan jo vuosia sitten, niin tästä huolimatta pelillä on säilynyt vannoutunut pelaajakunta. Varsinkin osa pelaajista on niin intomielisiä, että fyysisen maailman rajoitteet pääsevät ajoittain unohtumaan.
Washingtonin osavaltion poliisi Rick Johnson törmäsi 14. elokuuta innokkaaseen Pokémon-mestariin, joka oli parkkeerannut autonsa tien sivuun. Tämä oudosti pysäköity auto herätti Johnsonin kiinnostuksen. Pikaisen selvityksen jälkeen paljastui, että kuljettaja oli pysähtynyt pelatakseen Pokémon GO:ta yhteensä kahdeksan puhelimen avustuksella.
Puhelimet olivat viritetty kiinni vänkärin penkille asetettuun vaahtomuovin palaseen, jonka avulla kuljettaja pystyi pääsemään luureihin käsiksi omalta paikaltaan. Poliisit ei kuitenkaan pystynyt sakottamaan taskuhirviöiden metsästäjää, sillä he eivät olleet nähneet hänen varsinaisesti ajavan autolla.
Kuljettaja pääsi lopulta jatkamaan matkaansa huomautuksen kera, ja tämän lisäksi puhelimet siirtyivät pelkääjän paikalta tankapenkille.
Asia kävi ilmi Rick Johnsonin Twitteriin tekemästä päivityksestä (kiitos Dexerto).
LUE MYÖS: Keräilijä nettosi yli 100 000 dollaria myymällä kokoelman alkuperäisiä Pokémon-kortteja
#PokemonDistraction Sergeant Kyle Smith contacted a vehicle on the shoulder yesterday evening. This is what was next to the driver! Playing #PokemonGO with EIGHT (8) phones! Driver agreed to put phones in back seat and continued his commute with 8 less distractions.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- PGL Bukarestiin uusi joukkue
- Matias “Banjo” Kivistön Fokus mukaan huipputurnaukseen
- Esports World Cupissa jaossa massiivinen palkintopotti
- VALORANT mukaan Esports Nations Cupiin
- CS2:n huipputurnaus IEM Kölniin tulossa merkittävä muutos
- Olkkonen ja Sirmitev juhlivat turnausvoittoa
- NUKE-Liigan tonen kausi alkaa maaliskuussa
- Sirmitev ja Olkkonen taistelevat turnausvoitosta
- Jimi ”Jimpphat” Salo juhli kolmatta sijaa
- MOUZ:n voittohaaveet nurin Romaniassa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon Romaniassa
- Dota 2 TI10 Länsi Euroopan karsinnat alkavat pian, mukana kolme suomalaista!
- E-urheilun olympialaiset tulossa – ensimmäiset kisat vuonna 2027
- Fortnite Secret Skirmish alkoi! Turnauksessa jaossa 500,000 dollaria
- ESPN: Riot suunnittelee järjestävänsä League of Legendsin MM-kisat ”kupla-formaatissa”
- Triumph suoritti kolmen miehen boostin Overpassissa – onnistui täydellisesti!
- 100 Thieves järjestää maailman ensimmäisen VALORANT-turnauksen
- 37 valmentajaa bannattiin katsojabugin käyttämisestä – ENCEn valmentajalle yli vuoden tuomio!
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen lähdössä? – NAVI kartoittaa korvaajaa
- ENCEn Aleksi ”allu” Jallilla on kirjaimellisesti Suomen kovin pelituoli
