PewDiePie esitteli timanttista palkintoaan: ”Kiitos YouTube, missä olisinkaan ilman sinua.”

Julkaisemallaan videolla Kjellberg juhlistaa YouTuben hänelle lähettämää 100 miljoonan seuraajan kunniaksi annettua palkintoa. Tämän lisäksi hän muistelee uransa ensiaskeleita.
YouTube-tähti Felix ”PewDiePie” Kjellberg on ollut jo vuosien ajan alustan seuratuin sisällöntuottaja. Matka huipulle on kuitenkin ollut pitkä, eikä hänenkään kohdalla tubettamisen ensiaskeleet olleet helppoja. Kjellberg paljastaa, että ensimmäisen 100 seuraajan kerääminen oli varsin työläs prosessi.
Vuosien saatossa Kjellbergin ja YouTuben välit eivät ole myöskään olleet parhaat mahdolliset. Monessa draamassa ja jupakassa ryvettynyt Kjellberg on joutunut valtavasta seuraajamäärästään huolimatta sivuun YouTuen kansikuvatähtien joukosta, eikä häntä olla esimerkiksi enää kutsuttu vuosittaisiin YouTube Rewind -videoihin. Toisaalta kyseiset videot ovat nousseet koko alustan alapeukutetuimmiksi pätkiksi, joten tämä on tuskin juurikaan haitannut Kjellbergiä itseään.
Nyt kuitenkin menneisyyden haamut on – ainakin toistaiseksi – unohdettu, sillä YouTube on palkinnut Kjellbergin 100 000 000 seuraajan kunniaksi ”Red Diamond Play Button” -palkinnolla, joka on timanttinen versio YouTuben Play-painikkeesta. Julkaisemallaan videolla tubetähti myöntää tehneensä virheitä matkansa aikana, mutta myös kasvaneensa vuosien varrella.
”Minusta tuntuu siltä, että osaan nykyään ottaa vastuuta sisällöntuottajana. Kylläkin noin 100 miljoonaa seuraajaa liian myöhään, mutta kuitenkin,” Kjellberg hörähtää videolla.
Lopuksi Kjellberg nostaa timanttisen palkinnon esille, ja hetken ihastelun jälkeen hän toteaa: ”Kiitos YouTube, missä olisinkaan ilman sinua.”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio