Ninjas in Pyjamas vei finaalin – ENCEn Snappi nauratti karjumalla
Ninjas in Pyjamas vei finaalin, kun ENCE kaatui 3-1. Tanskalainen Marco ”Snappi” Pfeiffer nauratti katsojia karjumalla tunteikkaasti kierroksen jälkeen.
Euroopan IEM Fall oli ENCEn osalta massiivinen onnistuminen, vaikka Ninjas in Pyjamas finaalista voiton ottikin. NiP vei finaalin lukemin 3-1 ja sai 27,500 dollaria sekä 2500 RMR-pistettä. ENCE jäi toiseksi ja hopeasta irtosi 17,500 dollaria sekä 2344 RMR-pistettä. Koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin tanskalainen Nicolai ”device” Reedtz.
Device aloitti dominoinnin ensimmäisessä kartassa Overpassissa 26 tapolla. Hän teki eniten vahinkoa, otti eniten AWP-tappoja ja onnistui avaamaan peliä viisi kertaa. Ruotsalainen organisaatio meni 10-5 johtoon, ENCE kavensi 10-8 ja NiP voitti kuusi kierrosta putkeen.
Mirage muistutti hieman Overpassia. ENCE voitti ensimmäisen puoliskon 4-11, NiP vei pistoolikierroksen ja kavensi kartan 7-11, mutta Joonas ”doto” Forssin joukkue hoiti kaikki loput kierrokset.
Kolmannessa kartassa pelattiin täydet 30 kierrosta, mutta NiP oli lopulta parempi lukemin 16-14.
Ottelupari ratkesi Nukessa 16-6 ylijuoksuun ja Device lopetti samalla tavalla miten peli alkoi – kärjessä.
Yksi finaalin parhaista tilanteista nähtiin Snapin toimesta Miragessa voitetun kierroksen jälkeen. Jos Device innostui hieman tuulettamaan, niin Snappi vastasi tunteella karjuen.
Kuva: Ninjas in Pyjamas
Lue myös: Top 5 Lohkovaiheen hauskimmat Dota 2 TI10 memet!
Jos tweetti ei näy voit katsoa sen täältä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Hyvää yötä Bad News Bears! ENCE lunasti pudotuspelipaikan
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- $100,000 eUrheilu turnaus Kiinaan!
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Rasmus ”Raajaro” Rosvallin NAVI jatkaa pelejään Marvel Rivals -huipputurnauksessa
- Spinx jättää ENCE:n
- Aaro ”hoody” Peltokangas siirtyy Espanjan isoimpaan organisaatioon – ”Tämä joukkue ja mahdollisuus on hämmästyttävä”