Muistatko vielä: Witcher 3:n ensiesitys meni mönkään ja Geraltin ääninäyttelijä joutui improvisoimaan roolihahmoaan yleisön edessä
Witcher-pelisarja elää uutta kukoistuskauttaan. Esimerkiksi Witcher 3:n pelaajamäärät ovat nousseet samoihin lukemiin kuin ne olivat pelin ilmestyttyä vuonna 2015. Suurin syy tähän uuteen innoitukseen piilee siinä, että Witcheristä ilmestyi joulukuussa Netflixin tuottama televisiosarja.
LUE MYÖS: Witcher-pelisarjan pelaajamäärät nousivat Netflix-sarjan vanavedessä uusiin ennätyksiin
Sukellamme kuitenkin tässä artikkelissa aikaan, jolloin pelisarjan viimeisin osa ei ollut vielä saapunut markkinoille.
Heinäkuun 24. päivä 2014 CD Projekt Red esitteli uusinta teostaan San Diegon Comic-Con -tapahtumassa. Kyseinen peli oli tietenkin The Witcher 3: Wild Hunt, ja yleisö odotti henkeään pidätellen vilausta uudesta mestariteoksesta. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun pelinkehittäjät itse esittelivät teosta tavalliselle kansalle (aikaisemmin pelistä oltiin nähty vilaus E3-messuilla).
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Katsojien ja pelinkehittäjien harmiksi pelin ääninäyttely ei jostain syystä toiminut. Kaikki muut äänet toimivat tavalliseen tapaan, mutta hahmojen puhe ei yksinkertaisesti ottanut kuuluakseen.
Ongelmaan löydettiin kuitenkin ratkaisu: paikalla ollut Geraltin ääninäyttelijä Doug Cockle heittäytyi noiturin rooliin lennosta ja lopputulos oli yllättävän säväyttävä. Tilanne otettiin mallikkaasti hallintaan ja lopulta ainutlaatuinen ensiesitys palkittiin raikuvilla aplodeilla.
Alla GameSpotin tekemä video tilaisuudesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI suoraan välieriin BLAST Openissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon turnaus päätökseen Rotterdamissa
- NAVI jatkoon Rotterdamissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi tappiolla Rotterdamissa
- BLAST Open Rotterdam käynnistyi – NAVI vahvana
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsi juhlimaan voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen finaaliin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon – Jimi ”Jimpphat” Salolle pettymys
- Suomen matka e-koripallon EM-kisoissa päättyi puolivälieriin
- NAVI puristi jatkoon ESL Pro Leaguessa
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Hyvää yötä Bad News Bears! ENCE lunasti pudotuspelipaikan
- Japanilainen hotelli tarjoaa huoneen alle eurolla – Vieraan pitää esiintyä hotellin suorassa YouTube-lähetyksessä
- Spinx jättää ENCE:n
- Steamin kävijäennätys rikkoitui – lähes 19 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää
- Tältä Red Dead Redemption 2 näyttää pienempiäkin pienemmillä asetuksilla
- $100,000 eUrheilu turnaus Kiinaan!
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa