Miltä kuulostaisi vuoden kestävä koulutus kilpapelaajaksi? Haku Ahlmanin Esports-linjalle on alkanut
Haku Ahlmanin ammatti- ja aikuisopiston Esports-linjalle alkoi tämän kuun alussa. Vuoden kestävässä koulutuksessa opiskelijat pääsevät hiomaan taitojaan yhdessä Suomen huipputason pelaajien kanssa.
Esports-linja mahdollistaa koko vuoden omistamisen kilpapelaamiselle. Tuona aikana pelaajat pääsevät hiomaan taitojaan, sekä tunnustelemaan omaa motivaatiotaan.
Jo nyt linjalta on lähtenyt kilpapelaajia kohti ammattilaisuutta. Viime vuoden opiskelijoista yhteensä kolme on noussut pelaamaan seuratasolle, tällä hetkellä he edustavat Helsinki REDS:iä ja FC Lahti Menacea.
Mikäli vuosi kilpapelaamisen parissa tuntuu kiinnostavalle vaihtoehdolle, voit hakea mukaan täältä. Huomioi kuitenkin se, että hakijoilta edellytetään ennakkotehtävien suorittamista. Käytännössä kyse on oman pääpelin analysoimisesta.
Esimerkiksi CS:GO-pelaajan tehtävänä on analysoida ENCE:n ja Havun Assembly Summer 2018 -tapahtumassa käymän ottelun ensimmäinen kierros.
Ammatti- ja aikuisopistosta löytyy myös muita pelaamiseen liittyviä koulutusohjelmia, kuten peliteknologiaan ja pelisuunnitteluun keskittyvät linjat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sirmitevin ja Olkkosen Team Vitalitylle avaustappio
- Eetu ”sAw” Sahan G2 aloitti voitolla Krakovassa
- CS2:n suurturnaus alkaa Krakovassa
- Topias ”Topson” Taavitsaisen pelit päätökseen
- CS2:n 2027 major-turnaukset viedään Euroopan ulkopuolelle
- Joona ”Serral” Sotalalle surkeita uutisia – valtavat tulomenetykset
- Nikita ”Derke” Sirmitevin ja Elias ”Jamppi” Olkkosen joukkue voittoon
- Suomi jatkoon e-koripallon MM-karsinnoissa
- Nikita ”Derke” Sirmitev ja Elias ”Jamppi” Olkkonen aloittivat vuotensa voitolla
- Topias ”Topson” Taavitsaisen joukkueelle tappio