MATUMBAMANin ura päättyi TI11:n välierään
Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen Team Liquid joutui taipumaan The Internationalin välierässä Team Secretille 1-2. Samalla päättyi Urpalaisen Dota2-ura.
Team Liquid oli edennyt hienosti välierään saakka, jossa se kohtasi Team Secretin. Team Secret otti etulyöntiaseman viemällä nimiin ensimmäisen erän, mutta Team Liquid tasoitti ja näin mentiin kolmanteen erään. Siinä Team Secret oli kuitenkin vahvempi ja eteni finaaliin.
Finaalissa koko turnauksen tappioitta pelannut Tundra Esports jatkoi voittojen tiell kaatamalla Team Secretin suoraan kolmessa erässä 3-0.
The Internationaliin päättyi samalla myös MATUMBAMANin ura. Yleisö huusi hänen nimeään ottelun loputtua ja yksi kaikkien aikojen Dota 2 -pelaajista herkistyi tilanteessa. Hän voitti maailman mestaruuden vuonna 2017 ja tänä vuonna oli saavutuksena pronssimitali. Vuonna 2018 hän oli neljäs.
Hän on ollut voittamassa suurturnauksia 10 kertaa. Palkintorahaa hän voitti uransa aikana lähes viisi miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- CS:GO-skini myytiin 150 000 dollarin ennätyshinnalla – rikkoi aiemman ennätyksen roimasti!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- 14 karttapalloa oli liikaa ENCElle – tämän vuoden pelit taputeltu suomalaisjoukkueen osalta
- 90-vuotias Hamako Mori on maailman vanhin Gaming-YouTubettaja
- Ei näin! Venäläinen Dota-pelaaja piirsi Z-symbolin kesken ottelun
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- 100 Thieves ei jaksanut katsoa huonoja tuloksia! Uudet pelaajat vaihtoon
- 100 Thieves palaa juurilleen Call of Duty Leagueen – katso joukkueen esittelyvideo!
- 100 Thieves VALORANT Invitational -turnaus alkaa tänään! Mukana organisaation CS:GO-pelaajat