Kummallinen CS:GO bugi herättää hilpeyttä – pommin purkaminen meni hankalaksi
Kuva: Valve
Counter-Strike: Global Offensive -pelissä on vuosien varrella nähty vaikka minkälaisia bugeja. Viime viikolla nähtiin jälleen yksi, joka sai sosiaalisessa mediassa aikaan hilpeyttä.
Moni pelaaja on ilmoittanut bugista, eli ohjelmointivirheestä, jossa CT-puolen pelaaja purkaa pommia ja pomminpurku johdot lähtevät aivan omalle tielleen.Kun tällainen sattuu tapahtumaan, saa terroristi melkoisen edun kierrokselle.
Bugilla oli vaikutuksia ottelun tulokseen.
Reddit käyttäjä Kylows postasi videon, jossa T-puolen pelaaja oli 1vs2 -tilanteessa ja pommi oli jo istutettu B-pommipaikalle. Terroristi odotti B-mutkassa, että CT-puolen pelaajat tulisivat kohti pommialuetta ja alkaisi purkaa pommia.
Lopulta viimeinen CT-pelaaja alkoi purkaa pommia, jolloin pomminpurku johdot kimposivat pommipaikalta suoraaan mutkassa olevaan seinään, joten terroristi tiesi, milloin pommia puretaan. Terroristi kävi ottamassa helpohkosti vastustajansa alas ja voitti näin kierroksen.
How to know if someone is defusingTämä ei valitettavasti ole ensimmäinen kerta, kun tällaisia virheitä on nähty, joten on mielenkiintoista seurata, kuinka Valve aikoo korjata tämän. Kuva: Valve
byu/Kylows inGlobalOffensive
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CompLexityn riveissä muutoksia – Nuori lupaus astuu sisään kokoonpanoon
- HAVU Gaming panostaa NHL:ään – Kiinnitti entisen Written In The Stars -joukkueen
- MOUZ finaaliin
- Viime yön CS:GO-päivitys palauttaa AUG:n hinnan entiselleen ja muuttaa tappiobonuksia merkittävästi
- Aleksib ja Jimpphat pääsevät karsimaan huipputurnaukseen
- Aleksib:n eilinen suorituskyky kerää ylistystä – ”Tämä tulee kummittelemaan ENCEä vuosien ajan”
- Arvio: Miljardi ihmistä tulee kuulemaan eUrheilusta vuoden 2016 aikana
- DreamHack Open November 2021 päättyi Fnaticin ylivoimaiseen voittoon
- FaZe tuhosi ENCEn haaveet EPL:n lohkovoitosta – ”Tuntui siltä, ettemme henkisesti olleet mukana tämän päivän pelissä”
- Hoodyn Giants selvisi ensimmäisestä pakkovoitosta – Natus Vincere ulos!