Kritiikistä huolimatta Pokémon Sword ja Shield rikkovat ennätyksiä – Avausviikolla pelejä myytiin miljoonittain

Saamastaan ristiriitaisesta vastaanotosta huolimatta tuoreet Pokémon-pelit ovat menneet kaupaksi ennenäkemättömällä sykkeellä.
Ensimmäisen viikon jälkeen Sword ja Shield -pelit ovat myyneet yhteensä 6 miljoonaa kappaletta. Pelikaksikko onkin näin noussut parhaimman avausviikon tehneeksi Switch-peliksi (jos laskemme Swordin ja Shieldin yhdeksi teokseksi).
Esimerkiksi Yhdysvalloissa kaksoisjulkaisu on noussut jopa kaikkien aikojen nopeimmin myydyksi Pokémon-peliksi. Tulos on merkittävä, sillä edellisen sukupolven Sun ja Moon olivat myös varsinaisia kassamagneetteja. Kyseiset 3DS-pelit ovat myyneet tähän päivään mennessä 16,7 miljoonaa kappaletta.
Uusien pelien suosiota siivittänee se, että Nintendo Switch -konsolista on kuoriutunut myös varsinainen myyntimenestys.
LUE MYÖS: Nintendo on ilmoittanut myyneensä yli 10 miljoona Switch-konsolia Euroopassa
Suosiostaan huolimatta pelit ovat saaneet osakseen myös runsaasti kritiikkiä. Suurin syy soraääniin on ollut se, että Game Freak päätti luopua alustan vaihdon yhteydessä osasta Pokémoneja.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MOUZ jatkoon Dallasissa
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ avasi huipputurnauksen vahvasti
- Nikita ”Derke” Sirmitev juhli kovaa voittoa
- Jesse ”Kossu72” Kosamon urakka eChampions Leaguessa päättyi
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Fnatic finaaliin – Elias ”Jamppi” Olkkosen turnaus ohi
- NAVI:n taival päätökseen Astanassa
- Uudistettu eChampions League käynnistyy
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI jatkoon
- NAVI taistelee jatkopaikasta Astanassa
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL taisteli tiensä jatkoon