Kilpapelaaja sai porttikiellon Smash-turnaukseen – Syynä arvaamaton ja väkivaltainen käytös edellisessä turnauksessa
Super Smash Bros. Ultimate -pelaaja James ”Osiris197” Grolig on saanut porttikiellon tulevaan Super Smash Con -tapahtumaan. Eston syynä on pelaajan huono ja jopa väkivaltainen käytös aikaisemmissa turnauksissa.
Tänä vuonna järjestetyssä Community Effort Orlando -tapahtumassa Grolig aloitti huomalaisen tappelun toisen pelaajan kanssa, ja lopulta tapahtumanjärjestäjien täytyi puuttua tilanteeseen. Kahakka johti siihen, että kilpapelaaja poistettiin tapahtumasta.
Myöhemmin tappelun toinen osapuoli Michael ”RiotLettuce” Heilman huomasi, että Grolig oli listattu mukaan 8.7. alkavaan Super Smash Con -tapahtumaan. Aluksi tapahtumanjärjestäjät totesivat, että hankalan historian omaava pelaajaa pidetään visusti silmällä. He eivät kuitenkaan olleet aikeissa estää Groligia osallistumasta tapahtumaan.
Pelaajayhteisö ei kuitenkaan ollut päätökseen tyytyväinen, ja useat pelin tunnetuimmista pelaajista ilmaisivat pettymyksensä päätökseen. Vain muutama tunti tämän jälkeen Super Smash Con ilmoitti, ettei Grolig olekaan tervetullut tapahtumaan.
Julkaisemassaan Twitter-viestissä tapahtumanjärjestäjät kertoivat, että päätös tehtiin jottei kenenkään tapahtumaan osallistuvan tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi.
Kotakulle lausunnon antanut Grolig kertoi ymmärtävänsä päätöksen, mutta hän piti viimeaikoina saamiaan rangaistuksia ”ylimitoitettuina ja naurettavina.”
Aikaisemmin mainittu Community Effort Orlando -tapahtuma ei ylipäätään sujunut tapahtuman järjestäjien toivomalla tavalla. Turnausten aikana nähtiin tappeluita, huutamista ja raivokkaita vihan purkauksia.
LUE MYÖS: Karjumista, väkivaltaa ja raivoamista – Tappelupeleihin keskittyvä CEO-turnaus kerää kritiikkiä
Kuva: Kuvituskuva
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Braxton ”swag” Pierce lopettaa CS:GO-uransa – aikoo tähdätä ammattilaiseksi Riotin uudessa FPS-pelissä!
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
