Joukkueen sisäisten ongelmien kanssa painiva MIBR palkkasi riveihinsä urheilupsykologin
MIBR on ilmoittanut palkkaavansa urheilupsykologi João Cozacin osaksi seuran taustavahvistuksia. Cozac on toiminut tätä ennen kentällä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
MIBR:n CS:GO-joukkue on ollut viimeaikoina kovassa kurimuksessa. Brasilialainen kokoonpanon suoriutuminen ESL One: Cologne -turnauksessa osoittautui pettymykseksi, ja joukkue sijoittui yhdessä suomalaisen ENCE:n kanssa kisan häntäpäähän.
Brasilialaisen kokoonpanon kannalta tilanne synkkeni entisestään, kun joukkueen tähtipelaaja Marcelo ”coldzera” David pyysi itsensä penkittämistä ennen StarLadder Berlin Major -turnausta.
LUE MYÖS: Coldzera on pyytänyt itsensä penkittämistä! – Haluaa lähteä hakemaan uusia haasteita
Alun perin MIBR:n tarkoituksena oli jalkauttaa joukkueen valmentaja Wilton ”zews” Prado, mutta tämäkään yritys ei ole sujunut ongelmitta. Aikaisemmin Dexerto uutisoi, että StarLadder myöntää valmentajalle peliluvan vain jos kyse on hätätilanteesta, ja alustavien tietojen mukaan organisaattori ei välttämättä tulkitse MIBR:n ristiriitaista tilannetta tarpeeksi kriittiseksi.
Lähde: Dexerto, Kuva: RFRSH Entertainment / BLAST Pro Miami 2019 / David Patlut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jimi ”Jimpphat” Salo jättämässä MOUZ:n?
- NAVI:n major-haaveet nurin
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI välieriin
- Budapestissa pudotuspelit käyntiin – Salo ja Virolainen voittotaisteluun
- CS2-major järjestetään ensi vuonna Singaporessa
- NAVI MOUZ:n seuraksi pudotuspeleihin
- MOUZ puristi jatkoon – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle kirvelevä tappio Budapestissä – NAVI nousi kahteen voittoon
- MOUZ voiton päässä pudotuspeleistä – NAVI iskuasemissa
- Budapestissa alkaa kolmas vaihe – Jimi ”Jimpphat” Salo tulee mukaan