Jacksepticeye juhlisti seitsemättä vuottaan YouTubessa ja kertoi kärsivänsä huijarisyndroomasta

Vain harva YouTuben veteraaneista on pystynyt jatkamaan sisällön tuottamista vuosien ja taas vuosien ajan. Kuitenkin yksi näistä pitkän linjan tubettajista on Seán ”Jacksepticeye” McLoughlin, joka on tullut tunnetuksi pelivideoistaan sekä yhteistyökuvioistaan muiden alustan tähtien kanssa.
Nyt Jacksepticeye juhlisti merkittävää virstanpylvästä, sillä hän on tehnyt videoita YouTubeen yhteensä seitsemän vuoden ajan. Muilla aloilla tällainen aika ei olisi kovinkaan kummoinen, mutta YouTuben kaltaisella alustalla jo näinkin pitkä ura on merkittävä.
Samalla tubettaja juhlisti toista merkittävää saavutusta, hän on nimittäin onnistunut haalimaan kokoon 23 miljoonaa seuraajaa.
Julkaisemallaan videolla ”7 years Of Jacksepticeye on Youtube” tubettaja kertoo kokemuksistaan alustalla. Videolla kuullaan mielenkiintoista pohdintaa, kun Jacksepticeye paljastaa kokevansa ajoittain huijarisyndrooman kaltaisia oireita.
Huijarisyndrooma on psykologinen ilmiö, jossa ihminen ei selkeistä näytöistä huolimatta pysty käsittämään tai hyväksymään omia saavutuksiaan. Jacksepticeyen mukaan hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään negatiivisesta ilmiöstä, vaan sen avulla hän on pystynyt pitämään jalkansa maassa ja muistamaan, etteivät asiat ole olleet aina näin hyvin.
Pohdinnan jälkeen Jacksepticeye keskittyi muistelemaan uransa alkua. Valokeilaan nousi erityisesti hänen yrityksensä imitoida Solid Snakea seitsemän vuotta sitten. Vaikka nauhoite ei vuosien jälkeen enää tubettajaa itseään miellytä, niin näin ulkopuolisen korvaan imitaatio kuulostaa melko uskottavalta.
Lähde: Dexerto, Kuva: Gage Skidmore from Peoria, AZ, United States of America – Jacksepticeye, CC BY-SA 2.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=72365554
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio