Huhut ovat osoittautuneet todeksi, sillä ENCE on ilmoittanut, että Aleksi ”Aleksib” Virolainen siirtyy syrjään joukkueen aktiivisesta kokoonpanosta. Tänään alkava Berliinin Major -turnaus on hänen osaltaan viimeinen koitos joukkueen riveissä.

Virolaisen tilalleen joukkueeseen astuu entinen mousesportsin pelaaja Miikka ”suNny” Kemppi. Kemppi on jo aikaisemmin pelannut ENCE:n riveissä, viimeksi vuonna 2016. Hän pääsee ottelemaan debyyttiottelunsa ensi kuussa alkavassa Moskovan BLAST Pro Series -turnauksessa.

Uutinen on samaan aikaan yllättävä sekä odotettu. Huhut suNnyn liittämisestä joukkueen riveihin ovat kiertäneet jo maaliskuusta lähtien, ja viikon alkupuoliskolla Jerak ”DeKay” Lewiksen Dexertoon kirjoittamassa artikkelissa paljastettiin tuleva vaihto ennakkoon. Moni kuitenkin epäili tietoja, sillä IGL:n roolissa toimivan Virolaisen johdolla joukkue on noussut maailman kärkikahinoihin, ja tiimi on onnistunut mm. kaappaamaan hopeasijoituksen IEM Katowice Major -turnauksesta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomalainen IGL Aleksib on kovaa valuuttaa kansainvälisissäkin ympyröissä – Lähteekö suomalainen jättiorganisaation matkaan?

ENCE:n antamassa tiedotteessa ei vielä kerrota, onko jokin seura aikeissa lunastaa Virolaisen joukkoihinsa. Tekstissä vain todetaan, että organisaatio on valmis keskustelemaan pelaajan myynnistä.

LUE MYÖS: Aleksib poistuu ENCEstä – Valmiina kansainvälisiin joukkueisiin

ENCE

@ENCE

ENCE

@ENCE
ENCE welcomes Miikka @suNnycsgo Kemppi back home 🌞

He will debut for the team at BLAST Pro Series Moscow early September 👊

Full story: ence.gg/article/ence-w…

#EZ4ENCE
We are also announcing that Aleksi @AleksibCSGO Virolainen will not be a part of the active roster after the conclusion of the Major.

The team has digested the forthcoming changes well in advance, and have been fully focusing on the Major for the last two weeks.

#EZ4ENCE

Kuva: DreamHack Masters Dallas / Adela Sznajder