H1ghSky1 on ottanut kantaa FaZen ja Tfuen väliseen oikeuskiistaan
FaZe Clanin ja Turner ”Tfue” Tenneyn välinen oikeuskiista jatkuu edelleen, mutta nyt myös organisaation nuori Fortnite-pelaaja H1ghSky1 on ottanut kiistaan kantaa julkaisemallaan Tfue Diss Track -kappaleella.
Kyseisen kappaleen videolla H1ghSky1 räppää, ja syyttää Tfueta mm. vasikoinnista sekä edustamansa organisaation hylkäämisestä. Kappale on herättänyt runsaasti keskustelua ja kysymyksen siitä, kuinka paljon FaZe Clan on vaikuttanut kappaleen julkaisemiseen sekä sen sisältöön.
FaZe Clan jakoi videon virallisella Twitter-tilillään, ja organisaatio myös omistaa oikeudet kyseiseen kappaleeseen.
LUE MYÖS: Nyt myös Dennis ”Cloakzy” Lepore on aikeissa jättää FaZe Clanin
H1ghSky1 joutui itse mukaan julkiseen ryöpytykseen, kun suurelle yleisölle paljastui, että hän on todellisuudessa vain 12-vuotias.
Alun perin tieto pelaajan nuoresta iästä nousi esiin, kun Tfue nosti kanteen FaZe Clania vastaan Kalifornian lakeja rikkovasta sopimuksesta. Kanteessa Tfue myös paljasti, että FaZen riveissä pelaava H1ghSky1 on alle 13-vuotias. Lopulta nuori pelaaja itse myönsi valehdelleensa oman ikänsä. Hän myös paljasti olleensa sopimuksen allekirjoittamisen hetkellä vain 11-vuotias.
Paljastuksen myötä H1ghSky1:n Twitch-, Twitter- ja Discord-tili suljettiin, sillä kaikissa edellä mainituissa palveluissa käyttäjän tulee olla vähintään 13-vuotias.
LUE MYÖS: FaZe Clanin riveissä pelaava H1ghSky1 maksaa kovaa hintaa ikänsä valehtelusta – Ensin suljettiin Twitch- ja nyt Twitter-tili
LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta