Texas Conversiotn Centerissä, Autinissa sadat ihmiset olivat yleisönä DramHack -tapahtumassa. Counter-Strike: Global Offensive tiimit taistelivat menestyksestä Luminosity Gaming vei voiton Splycen ollessa kakkosensa.Paineet olivat valtavat ja molemmat tiimit pelasivat Trainiä, yhtää CS:GO:n vanhimista mapeista. Luminosity murskasi Splycen. Puolessa väissä tilanne oli jo 14-1. Voittoon tarvitaan vain 16 kierrosta ja pelin päättyessä 16-5, Splyce oli murskattu.
Yksi Splycen varamiehistä, entinen Cloud9:n pelaaja Ryan ”fREAKAZOiD” Abadir ei vaikuta tyytyväiseltä, sillä hän ei ole pelannut turnauksissa Columbus Majorin jälkeen ja sen jälkeen hän siirtyi pois Cloud9:stä. Kilpailtuaan uudestaan, hän kertoi löytäneensä uuden nälän pelaamiseen oltuaan ammattilainen jo seitsemän vuotta.
fREAKAZOiD on todennut, että häntä on pidetty jo menneenä suuruutena. Hänellä on kuitenkin palo pelata. Ottamalla omaa aikaa ilman pelaamista olen löytänyt kipinän uudelleen. Luulen uuden minän saapuneen ja en oikein osaa selittää sitä. Siltä minusta kuitenkin tuntuu ja kun tulin tänne, niin minulle tuli tunne, että haluan pelata taas korkeimmalla mahdollisella tasolla. Viimeisen kuukauden fREAKAZOiD on ollut kokonaan pois pelaamisesta ja viettänyt henkilökohtaista aikaa perheensä kanssa tarkoituksena palata San Diegoon huhtikuun alussa. Ennen kotiinpalua hän pelasi MLG Columbuksessa maaliskuussa ja siellä hän suoritti varmaan uransa huonoimman tuloksen. Tämä johti eroon Cloud9:stä hänen omilla ehdoillaan ja on nyt tauolla. Tällä hetkellä hän nauttii vapaa-ajasta, mutta haluaisi ehdottomasti pelata ELEAGUESSA. Myös FACEIT ja ESL ovat kiinnostuneita. Juuri nyt hän kuitenkin keskittyy henkilökohtaiseen elämään ja haluaa kehittää joitain asioita elämässään.

FREAKAZOiD kertoo,että suurin syy taukoon oli onnen löytäminen. Hän on viimeaikoina ollut onneton pelatessaan. Tauon pitäminen on saanut hänet löytämään iloa jälleen. Mikään ei estä kilpailemista, jos sopiva tiimi osuu kohdalle. fREAKAZOiD ei kuitenkaan ollut ainoa stand-in tiimissä. Jaryd ”Summit1g” Lazar joka ei ole pelannut koskaan CS:GO -turnauksessa, mutta on erittäin suosittu striimaaja Twitchissä. Vaikka hän on erittäin suosittu ja hyvin toimeen tuleva streemissä, fREAKAZOiD toteaa, että summit1g;stä tulee vielä kova kilpailija. Pelaaminen kilpailuissa voi kuitenkin vahingoittaa summit1g.n striimausaikoja. fReAKAZOiD haluaa olla vain onnellinen pelatessaan pelejä. Hän ei halua vaikuttaa ylimieliseltä, mutta hän nauttii, kun saa tehdä omia juttujaan. Jos hänelle tarjotaan hyvää sopimusta, hän tulee taatusti takaisi. Hän haluaa vain tulla takaisin oikeista syistä. Haluan olla onnellinen ja kun pelaan, haluan onnea elämääni.
Vaikka varteenotettavia tarjouksia ei vielä olekaan, on ifREAKAZOiDilla ollut lukuisia kiinnostuneita katseita hänen suuntaansa. DreamHackissa hän pelasi Splycen riveissä vain koska Abraham ”abE” Fasli oli lomalla ja tiimi sai kutsun niin myöhään. fREAKAZOiD on myös neuvotellut Echo Foxin kanssa paikasta rosterissa. Hän on kertonut mahdollisuuksista pelata Cloud9:n in-game leader Sean ”sgares” Garesin ja Echo Foxin lopputiimin kanssa.
Hän kertoo nauttivansa pelaamisesta Seanin kanssa, koska hänen peroonansa on mahtava, niin pelin ulkopuolella, kuin pelissäkin. Häntä kutsutaankin wisardiksi. fREAKAZOiD sai paljon apua Seanilta liittyessään Cloud9:n rosteriin ja hän kokee mahtavaksi ajatuksen päästä taas samaan joukkueseen. Jos fREAKAZOiD tosiaan liittyy Echo Foxiin tämä voi täyttää hänen halunsa päästä ELEAGUEEN. Tiimillä on takuupaikka turnauksessa lähinnä omistaja Rick Foxin ansiosta. Nimet, kuten FOX ja ELEAGUE, joka televisioidaan toukokuun lopussa aiheuttavat sen, että Counter-Strike: Global Offensivestä tulee yksi maailman suurimmista eSport -lajeista maailmassa. Se on tällä hetkellä kakkosijalla League of Legendsin jälkeen, jolla on mahtava tuki turnausjärjestelyissä. fREAKAZOiD uskoo, että CS: GO:sta tulee vielä isompi. Counter-Strike tulee räjähtämään massiivisesti, kun televisiossa järjestetään 1,2 miljoonan dollarin turnaus. Jos näin käy, on Counter-Strike jokaisen huulilla ja taivas on rajana. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.

Lähde: gosugamers.net