Fortniteä verrataan kokaiiniin – Epic Gamesia vastaan nostettu joukkokanne
Montrealilainen asianajotoimisto on laittanut Epic Gamesia vastaan vireille joukkokanteen, jonka mukaan yhtiö ei ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota pelin addiktoivasta luonteesta varoittamiseen.
Kanteen takana ovat kahden alaikäisen lapsen vanhemmat, jotka ovat huolestuneita pelin koukuttavuudesta ja vertaavat sitä kanteen asiakirjoissa jopa kokaiiniin. Asianajotoimisto Calex Légal etsii nyt lisää lastensa hyvinvoinnista huolestuneita vanhempia, jotka haluavat liittyä kanteeseen.
Oikeusjutun taustalla on Quebecin korkeimman oikeuden päätös vuodelta 2015, jonka mukaan tupakkayhtiöt eivät riittävästi varoittaneet asiakkaitaan tupakoinnin vaaroista. Epic Gamesia koskeva kanne perustuu samaan velvollisuuteen ilmoittaa tuotteiden mahdollisista haitoista ja vaaroista. Asiakirjoissa mainitaan myös World Health Organizationin päätös viime vuodelta, jonka mukaan videopeliaddiktio luokitellaan nykyään sairaudeksi.
Asianajotoimiston edustajien mukaan Fortniten suosio perustuu nimenomaan koukuttavuuteen ja nuorille suunnattu peli on alusta lähtien suunniteltu mahdollisimman addiktoivaksi, ja apuna on käytetty muun muassa psykologeja.
Calex Légalin edustaja ei voinut vielä kommentoida minkälaisista korvaussummista oikeutta tullaan käymään, tai koska päätös kanteesta saadaan.
Asiasta uutisoi CBC.
Kuvituskuva: Pixabay.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- xQc huijasi Twitch-turnauksessa – menetti Shroudin kunnioituksen ja päätyi huutokilpailuun Tyler1:n kanssa
- Version1 korvasi Vanityn – uusi IGL on tuntematon
- Assembly Winter 2019: ENCE kaappasi mestaruuden!
- Braxton ”swag” Pierce lopettaa CS:GO-uransa – aikoo tähdätä ammattilaiseksi Riotin uudessa FPS-pelissä!
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelaa seuraavassa ottelussa!