Felix ”PewDiePie” Kjellberg sai uuden version 100 miljoonan seuraajan palkinnosta
Felix ”PewDiePie” Kjellberg on saanut jälkikäteen varsin näyttävän palkinnon, joka juhlistaa 100 miljoonan seuraajan rajapyykin ylittämistä.
Kulunut vuosi on ollut Kjellbergin kannalta vauhdikas, sillä tähtitubettaja onnistui syyskuussa rikkomaan legendaarisen 100 miljoonan seuraajan rajapyykin. Tuolloin YouTube lahjoitti hänelle rubiininpunaisen Play Button -painikkeen saavutuksen juhlistamiseksi.
LUE MYÖS: YouTube palkitsee PewDiePien näyttävällä palkinnolla – Syynä 100 miljoonaa seuraajaa
Osa tubettajan seuraajista oli kuitenkin pettynyt piskuiseen palkintoon. Kun Kjellberg saavutti 50 miljoonan seuraajan rajapyykin, hänet palkittiin näyttävällä pystillä, joka oli mukaelma kanavan logosta.
Tubettaja BobbyDukeArts oli päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen, ja hän oli lähettänyt Kjellbergille kustomoidun version 100 miljoonan seuraajan palkinnosta. Käsityönä syntynyt pysti esittää Minecraft-palikkaa, jonka päällä lepää tubettajan tunnusomainen taakse taittuva tuoli.
Tuoreimmassa LWIAY-videossaan Kjellberg pääsi ihastelemaan uutta versiota 100 miljoonan seuraajan palkinnosta: ”Jotkut teistä ovat ajatelleet, että YouTuben tarjoama palkinto oli suunnittelultaan mitäänsanomaton, joten BobbyDukeArts teki sen uudestaan.”
Katso alta palkinnon monivaiheinen valmistusprosessi.
Kuva: PewDiePie / YouTube / Kuvakaappaus
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- CS:GO kartta Cache uudistettiin – katso kuvat muutoksista täältä
- Seitsemänkertainen Tetriksen maailmanmestari Jonas Neubauer on kuollut
- ENCE lunasti pudotuspelipaikan ensimmäisenä joukkueena
- Gla1ve palasi Astraliksen pelinsisäisen johtajan rooliin – tässä näyte uskomattomasta nerokkuudesta!
- Helsinki REDS paljasti uuden CS:GO-joukkueensa!
- Jättiorganisaatio TSM julkaisi Valorant-joukkueen – mukana viisi CS:GO-tähteä!
- Majoreillakin Team Vitalitya edustanut ranskalainen ulos organisaatiosta
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dignitas julkaisi uuden Overwatch kokoonpanonsa – mukana myös suomalainen ”LiNkzr”!
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen