EU näytti vihreää valoa uudelle tekijänoikeuslainsäädännölle – Twitch ja YouTube vaikeassa asemassa
Euroopan unionin parlamentti on hyväksynyt uuden tekijänoikeuslainsäädännön, joka on herättänyt tunteita laidasta laitaan.
Varsinkin tekijänoikeusdirektiivin artikla 13 on aiheuttanut huolta sisällöntuottajien, sekä eri palveluntarjoajien parissa. Uudistuksen tavoitteena on lähtökohtaisesti parantaa esimerkiksi tubettajien, animaattorien, muusikoiden, sekä muiden eri sisältöjen kanssa työskentelevien asemaa, tiukentamalla heidän tuottamansa sisällön oikeuksien valvontaa.
Vaikka paperilla ajatus kuulostaa hyvältä, on uudistuksella kauaskantoisia vaikutuksia. Esimerkiksi YouTube ja Twitch pyrkivät vastustamaan artiklan voimaantuloa. Tämä johtuu siitä, että palveluntarjoajien tulee artiklan mukaan varmistaa, ettei heidän omistamissaan palveluissa ole sisältöjä, joka rikkovat tekijänoikeuksia.
Uudella direktiivillä voi olla raskaita seurauksia kyseisille palveluille, sekä henkilöille, jotka haluavat tuottaa sisältöä edellä mainittuihin palveluihin. Esimerkiksi pelivideoiden tekeminen hyödyntää kolmannen osapuolen omistamaa sisältöä. Muutos voi siis johtaa erilaisten filttereiden tai muunlaisen valvonnan lisäämiseen.
Näin maalaisjärjellä voisikin tiivistää, että artikla 13 siirtää yksilön vastuuta rikkomuksesta rikkeen mahdollistaneen palvelun harteille.
Pahimmillaan muutos voi periaatteessa johtaa siihen, että eri palvelut joutuvat sulkemaan osia tarjonnastaan tai lopettamaan palvelun tarjoamisen kokonaan osasta Eurooppaa. Artikla 13 on kaikkineen hyvin vaikeaselkoinen, joten voit itse käydä kurkkaamassa koko paperin täältä.
Everyday creators and viewers come together to do amazing things on Twitch. Article 13 is bad copyright reform that could limit the content you create and share. Together, we can stop this. Learn more and take action at link.twitch.tv/2uoDHcN.
LUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dota 2 TI 10 – Thunder Predator Ennakko
- PUBG Mobile nousi Fortniten ohi mobiiliräiskintäpelien kuninkaaksi – Peliä on ladattu 555 miljoonaa kertaa
- ”Pidä pää ylhäällä, jos nii ei tee nii tollai käy” ja muut legendaariset suomenkieliset NHL-pelin selostukset videolla
- 10 kiperää kysymystä – Kuinka hyvin olet kärryillä CS:GO:sta?
- 1PV: Ranskalainen tähtipelaaja Shox harkitsee siirtoa Team Liquidiin
- ENCE nousi maailmantilaston toiselle sijalle – Astraliksen alamäki jatkuu
- ENCElle kutsu maailman suurimpaan PUBG-turnaukseen – jaossa vähintään 3,5 miljoonaa dollaria
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- HAVUn NHL-joukkue koki muutoksia – haastattelussa uransa lopettanut willekunq
- Juhannusvisa! 10 kysymystä CS:GOsta – löydätkö kaikkiin oikean vastauksen?