Fortniten Summer Skirmish -turnauksen avaus oli täysi fiasko

Viikonloppuna alkanut Fortniten Summer Skirmish -turnaus aloitti pelin kauan odotetun ja virallisen turnausmuotoisen pelaamisen. Skirmish kestää yhteensä kahdeksan viikkoa ja yhteensä jaettavaa palkintorahaa on tarjolla kahdeksan miljoonan dollarin verran. Viikonlopun turnauksessa pottina oli 250 000 dollaria, mutta suurista summista huolimatta avaustapahtuma meni täysin puihin.
Pelimuotona ensimmäisessä Skirmish-turnauksessa oli tarkoituksena pelata kymmenen duo-pelimuodon peliä. Kuitenkin jo neljännen ottelun aikana pelin palvelimet alkoivat takkuilla. Pelaajat kokivat ongelman tökkivänä pelaamisena ja lagipiikkeinä, jotka vaikeuttivat pelaamista ja aiheuttivat turhia kuolemia.
Neljännen pelin päätteeksi Epic päätti pistää pillit pussiin ja turnauksen järjestäjät vihelsivät pelin poikki. Päätöksellä pyrittiin epäilemättä estämään turnauksen muuttuminen täydelliseksi fiaskoksi. Tästä huolimatta moni pelaaja ja ottelun katsoja oli tyrmistynyt monen miljoonan dollarin turnaussarjan avaustapahtuman kömpelyydestä.
We're looking into improving server performance and ironing out issues as well. You can see the final results for Week 1 here: fortnitesummer.com
Neljän toteutuneen pelin perusteella Epic valitsi kolme menestyneintä joukkuetta:
1st @NotVivid_ + @realkevie
2nd @Bartonologist + @BaeSoldier
3rd @LiquidChap + @72hrsTV
We’ll be coming back week 2 with a new format
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalaisvalmentaja G2-huhujen kohteena
- CS:n supertähti tekee paluun
- Team Falcons taas MOUZ:ia vahvempi
- MOUZ jyräsi välieriin
- Jimi ”Jimpphat” Salon MOUZ:lle tappio
- MOUZ aloitti huipputurnauksen voitolla
- Palloliittolta uusi aluevaltaus – järjestää Rocket Leaguen –turnauksen
- Legendaarinen CS2-organisaatio myynnissä
- MOUZ:n taival päättyi Melbournessa
- Nikita ”Derke” Sirmitevin Team Vitalitylle tappio