ENCE eteni viime viikolla historiallisesti Major-turnauksen finaaliin asti. Kokoonpano julkistettiin huhtikuussa 2018 eli sensaatiomainen saavutus tuli alle vuodessa. Missä pelaajat olivat vielä vuosi sitten, kun joukkuetta alettiin kasaamaan?

Suomen CS:GO-kenttää hallitsivat vuosi sitten HAVU Gaming, SuperJymy ja iGame.com. Jokainen näistä joukkueista menetti yhden pelaajan uuteen ENCE-kokoonpanoon. Nykyinen joukkue muodostui Aleksi “allu” Jallin ympärille, kun hän palasi Suomeen. Allu oli leikitellyt ajatuksella suomijoukkueessa pelaamisesta jo FaZe Clanissa pelatessaan ja suomalaisfanien haaveesta tuli totta, kun Opticin eurooppalaiskokoonpano hajosi.

Aleksi “allu” Jalli

FaZe Clan vaihtoi allun Ladislav “Guardian” Kovácsiin elokuussa 2017, jonka jälkeen allu liittyi pohjoisamerikkalaisen Opticin riveihin. Kokoonpanon pelit eivät lähteneet kulkemaan halutulla tavalla ja viimeinen naula arkkuun tuli alkuvuodesta 2018. Emil “Magisk” Reif lähti Opticista Astralikseen Markus “Kjaerbye” Kjærbyen loikatessa kaikkien yllätykseksi Northiin pelaamaan. Magiskin kanssa Astraliksesta kehittyi alle vuodessa kenties koko CS:GO-historian paras joukkue.

Allu kertoi Joona “natu” Leppäsen haastattelussa maaliskuussa 2018, että Optic olisi halunnut pelaajien muuttavan Yhdysvaltoihin. Lisäksi joukkue oli kärsinyt erimielisyyksistä ja kuppikuntaisuudesta jo ennen Magiskin lähtöä. Kansainvälinen ura oli siis lähtenyt jyrkkään laskuun ja allu halusi palata juurilleen.

ENCE julkaisi maaliskuun alussa tehneensä allun kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja rakentavansa uuden joukkueen hänen ympärilleen. Allun haaveesta pelata suomijoukkueessa tuli siis totta — todennäköisesti paljon nopeammin kuin hän osasi aavistaa.

ENCE

@ENCE
ENCE returns to Counter-Strike: Global Offensive!

Alongside our strategic partnership with Pelicans, we are thrilled to announce our return to CSGO with Aleksi “allu” Jalli, who signed a two-year contract with ENCE.

Read more here: ence.gg/article/ence-r…

#EZ4ENCE #esportsfi

Allu on Suomen tunnetuin ja ansioitunein CS:GO-pelaaja. Ennen paluutaan ENCE-paitaan hän oli pelannut ulkomailla FaZe Clanin ja Opticin lisäksi Mousesportsissa ja Ninjas in Pyjamasissa. Legendaarisessa NiP-organisaatiossa allu pelasi ESL Katowice Major-turnauksen finaalissa jo vuonna 2015. Hän on kolmatta kertaa ENCEssä ja tämä on kokoonpanoista ensimmäinen, jonka kanssa hän on päässyt Majoreille pelaamaan.

Aleksi “Aleksib” Virolainen

Aleksib on taktinen nero. Hän pelasi ENCEssä jo loppuvuonna 2016, mutta silloisessa kokoonpanossa ovi kävi tiuhaan eikä merkittävää menestystä tullut. ENCEstä lähdettyään Aleksib pelasi ENCOREssa, josta tuli HAVU Gamingin ensimmäinen esports-joukkue toukokuussa 2017.

It’s now or never -
HAVU picks up ENCORE as their first eSportsteam. Read full statement at
HAVU.gg #HAVUERA #esports

HAVU oli kiistatta Suomen paras cs-joukkue voittaen lähes kaikki suurimmat kotimaiset turnaukset. Aleksib:n johdolla kokoonpano eteni voitosta voittoon, kunnes hän jättäytyi kokoonpanon ulkopuolelle maaliskuussa 2018. Viimeinen HLTV-ottelu Aleksib:lle kirjattiin HAVU:n riveissä 7.3.2018 eikä hän pelannut enää ESEA Main -pudotuspeleissä saman kuukauden aikana. Huhtikuun alussa HAVU twiittasi Aleksib:n jättävän kokoonpanon hänen sopimuksensa umpeutuessa eikä uutta osoitetta tarvinnut arvailla kahta päivää pidempään.

Aleksib:tä on pidetty yhtenä Suomen parhaista pelinsisäisistä johtajista jo pitkään. Hänen vanha joukkuekaverinsa Joonas ”doto” Forss näki hänessä potentiaalia jo vuosia sitten. Kulunut vuosi ENCEssä on osoittanut johtamiskykyjen riittävän jopa maailman parhaita joukkueita vastaan.

Jere “sergej” Salo

Jere “sergej” Salo herätti suuria odotuksia jo 15-vuotiaana HAVU Gamingin pelaajana. Suomessa nuorukaisen taidot oli tiedostettu SkitLite-paidassa jo ennen HAVU-aikoja, mutta erityisesti nuoren taiturin esitykset FACEIT Pro League -peleissä ja HAVU:ssa poikivat kiinnostusta HLTV-sivustolta joulukuussa 2017.

HLTV.org

@HLTVorg
One for the future: sergej - hltv.org/news/22182-one…

Kolme päivää jutun julkaisun jälkeen tapahtui kuitenkin jotain dramaattista: sergej ilmoitti ottavansa taukoa pelaamisesta. Syiksi ilmoitettiin henkilökohtaiset syyt ja motivaation puute. Vanhemman Counter-Strike -version parissa pelaajana tunnetuksi tullut — nykyään Immortals-organisaatiossa erityisesti MIBR-joukkueen johtotehtävissä työskentelevä — Tomi “lurppis” Kovanen spekuloi tuolloin syyn löytyvän World of Warcraft -videopelistä.

Muutamaa kuukautta myöhemmin sergej kuitenkin kuului suomalaisten cs-fanien iloksi ENCE:n uuteen kokoonpanoon. Nuoren osujan taidot eivät olleet kadonneet tauon aikana mihinkään ja motivaatio oli löytynyt.

Jani “Aerial” Jussila

Jani “Aerial” Jussila oli pelannut sergej:n kanssa jo aiemmin SkitLite-kokoonpanossa, mutta heidän tiensä olivat eronneet kesällä 2017 sergej:n siirtyessä HAVU:n joukkueeseen Taneli “disturbed” Veikkolan jättäessä pelikentät. Aerial pelikavereineen siirtyi samana kesänä SkitLitestä pois pelaamaan VITALIS-nimellä, kunnes heistä tuli syksyllä SuperJymyn CS:GO-joukkue.

Sotkamon Jymy

@SotkamonJymy
Tiedote | Jymy mukaan eSports-toimintaan - Vitalis SuperJymyn joukkueeksi!

superjymy.fi/pesapallo/jymy…

#Pesis #esportsfi

Aerial oli kokoonpanon selkeä tähtipelaaja etenkin HLTV-tilastojen valossa. Joukkue pääsi pitkälle monissa turnauksissa, mutta voitot jäivät uupumaan. Aleksib ja HAVU veivät 1.3.2018 Finnish Esports Leaguen neljännen kauden finaalivoiton SuperJymyn nenän edestä ja kaksi päivää myöhemmin Sami “xseveN” Laasanen ja Slaava “Twista” Räsänen päihittivät SuperJymyn iGame.comin riveissä LanTrek 2018 -välierässä.

Kuukautta myöhemmin SuperJymy ilmoitti ENCEn ostaneen Aerialin sopimuksestaan ulos. Kauppasumma oli heidän mukaansa “suomalaisen e-urheilun kautta aikain suurin siirtokorvaus”.

Sami “xseveN” Laasanen

XseveN oli ensimmäistä kertaa LanTrek-turnauksen finaalissa jo keväällä 2013. Tuolloin hän pelasi Nerds Gone Wild -poppoossa ja finaalin voittaneessa Cursessa pelasivat muun muassa natu ja allu. Ajurin ja Paranoia Esportsin kautta xseveN päätyi tryPantsiin, joka liittyi vuonna 2015 Epiphany Bolt -organisaatioon. Twista liittyi kokoonpanoon kesäkuussa 2015 ja he siirtyivät RCTIC eSportsin alle syyskuussa.

Twista oli xseveNin kanssa samoissa joukkueissa joko pelaajana tai valmentajana aina kevääseen 2018 saakka. Maltalainen iGame.com oli lopulta viimeinen organisaatio, jonka alla he pelasivat. Matkalla xseveN oli voittamassa mm. Insomniat 2015, LanTrekit 2016 ja 2017 sekä Vectoramat 2017. Keväällä 2018 joukkue taisteli itsensä Lantrek 2018 -finaaliin HAVU:a vastaan, mutta joutui tyytymään kakkossijaan Aleksib:n nostellessa pokaalia.

Tappiosta huolimatta xseveN oli finaalisarjan varmimpia suorittajia kaikki kolme karttaa huomioiden. Aerialin ja Aleksib:n tapaan Lantrek 2018 jäi xseveNilläkin viimeiseksi lanitapahtumaksi muun kuin ENCEn paidassa. Huhtikuun alussa iGame.com ilmoitti heidän vapauttaneen xseveNin sopimuksestaan ja Suomen CS:GO-historian merkittävin kokoonpano oli valmis.

Suomalaista cs-historiaa alle vuodessa

ENCE

@ENCE
A new challenger appears - ENCE is back in CS:GO 🔥

Aleksi "@alluCSGO" Jalli
Aleksi "@AleksibCSGO" Virolainen
Jere "@sergejcsgo" Salo
Jani "@AerialCSGO" Jussila
Sami "@xseveNcsgo" Laasanen

Read more at: ence.gg/article/a-new-…

#EZ4ENCE #esportsfi

ENCE:n kokoonpano julkaistiin 4.4.2018. Ensimmäisen neljän kuukauden aikana ENCE väläytteli parasta osaamistaan ESL Colognessa ja Lontoon Major-karsinnoissa. Kölnissä matka katkesi Na’Via vastaan viimeisessä ottelussa ennen pudotuspelejä ja myös Lontoon Major-turnaus jäi yhden otteluvoiton päähän.

Twista liittyi joukkueen valmentajaksi elokuussa iGame.comin viimeisenkin kokoonpanon tultua tiensä päähän. Loppuvuoden turnausvoitot StarSeriesistä ja Dreamhackeiltä näyttivät, että joukkue pystyy menemään myös päätyyn asti. Tie yhteen Suomen esports-historian kovimmista saavutuksista alkoi joulukuussa Minor-turnauksen suljetuista karsinnoista ja päättyi lopulta Katowicen Major-turnauksen finaaliin.

Chad Burchill

@SPUNJ
The campaign for ENCE started on the 12/12/2018 in the European closed qualifier where they dropped their opening series 0-2 to Windigo. They have played a total of 36 maps from Open Qualifiers to Grand Final. They've lost a total of 11 maps on this journey.

Suomessa ei päästy vielä juhlimaan Major-voittoa, mutta vielä vuosi sitten turnauksessa pelaaminenkin oli kaukainen haave. Merkit olivat ilmassa jonkinlaisen menestyksen puolesta — ainakin ulkopuolisten silmin. Esimerkiksi tunnettu selostaja Anders ”Anders” Blume ennusti tammikuussa 2018, että suomalaisen CS:GO-osaamisen läpimurto tapahtuisi 2019.

Anders Blume

@OnFireAnders
I would be surprised if in 2018 we don't become familiar with a few up-and-coming Finnish #CSGO players, and I reckon in 2019 we could see something like a breakout year for Finnish Counter-Strike.

Tuskin Anderskaan osasi ennustaa, että ENCE tulisi heti vuoden alussa raivaamaan itsensä Major-finaaliin kaatamalla maailmanrankingin kakkosen ja kolmosen pudotuspeleissä.

Kalle Kareinen

Olen ollut cs:n suurkuluttaja 2000-luvun alkupuolelta asti. Aloitin selostajaurani cs:n parissa vuonna 2016 ja siirryin huhtikuussa 2018 selostamaan Twitchissä kanavalle WeCastFin. Satunnaisesti ääntäni kuulee myös Yle Areenassa ja Elisa Viihteellä. Aloitin urheilutoimittajaopinnot Laajasalon opistossa tammikuussa 2019 ja pyrin tuottamaan cs-sisältöä selostelujen lisäksi myös teksti- ja videomuodossa.