Dota 2 ja virtuaalitodellisuus

Vuosi 2016 tulee jäämään pelaajien mieleen eUrheilussa, koska silloin virtuaalitodellisuuden vallankumous alkoi. Sitä on yritetty aikaisemminkin, mutta tekniikka ei ole pystynyt vastaamaan mielikuvitukseen ja pelisuunnittelun kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Matka on vielä pitkä, ennen kuin laitteet pääsevät mukaan mainstream pelaamiseen. Joka tapauksessa suuret teknologia- ja softayritykset jahtaavat tätä unelmaa luomalla keskinäistä kilpailua, joka lupaa hyvää virtuaalimaailman saapumiselle eUrheiluun. Oculus, HTC, Sony, Valve ja Microsoft ovat kärkipäässä tässä kisassa luomassa elämyksiä virtuaalimaailman kautta ja pelaaminen tulee olemaan ensimmäinen kosketus tähän maailmaan monille meistä. Oculus Riftin ja HTC Viven julkistusten myötä on VR -pelejä ja sovelluksia ilmestynyt joka puolella. Tämä on positiivinen uutinen, sillä sisältö on avainasemassa uuden teknologian sisäänajossa. Muutama kuoppa on vielä ylitettävänä matkalla, ennen kuin pääsemme vapaasti sukeltamaan virtuaalitodellisuuteen. Ainut tapa puskea virtuaalitodellisuutta eteenpäin, on saada mahdollisimman moni ihminen sen piiriin. eSports -yhteisö kasvaa joka päivä ja sen ollessa erittäin voimakkaasti tietokoneiden ympäröimä, se sopii loistavasti testiympäristöksi yrityksille, kuten Valve, jolla on loistava mahdollisuus luoda virtuaalitodellisuuksia mm. Dota 2:een.
Viime vuoden lopulla Valve julkaisi Dota 2:n VR -demon, joka salli pelaajien tutkia Secret Shopia ja löytää sen salaisuuksia. Vaikka demo ei eroa mitenkään muista virtuaalitodellisuuden tutkimuskokemuksista, uskomme että se osoittaa loistavasti pelin ilmapiirin ja se on tarkoitettu houkuttelemaan MOBA -yhteisö mukaan tähän kokemukseen. Kun katsot sivusta jonkun pelaavan virtuaalitodellisuudessa, se ei kerro sinulle mitään siitä tajunnan räjäyttävästä kokemuksesta, jonka saa itse pelatessaan. Sitä ei voi sanoin kuvailla ja ainut tapa hiljentää epäilijät on laittaa heille päähän Viven, tai Riftin lasit. Markkinointi virtuaalitodellisuudessa on enemmän ja vähemmän rekrytointikampanjointia ja yleisimmin se tapahtuu kahden kesken, omassa olohuoneessa ystävien ja perheen kesken.
Muutama päivä sitten Valve julkaisi jälleen uuden VR -sovelluksen Dota 2 -yhteisölle. Se on työkalu, jonka tarkoitus on muuttaa pelikokemusta, jossa pelaaja pääsee uppoutumaan pelin maailmaan. Ytimekkäästi se on sama työkalu, joka on saatavilla virallisessa Dota 2:n versiossa sillä erolla, että kaikki elementit ovat 3D -muodossa ja ne näkyvät HUDissa. Tämä antaa täysin uuden tavan katsella Dota 2:n striimejä. Pelit eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka hyödyntävät tätä uutta teknologiaa. Myös pelisuunnittelu tulee siirtymään virtuaaliseen maailmaan. Vaikka tekniikka onkin alkutekijöissään, tulee se hitaasti ja varmasti mukaan myös pelisuunnitteluun. Dota 2:n sisällöntuottajat ovat jo hypänneet virtuaalitodellisuuteen, vaikka vielä edelleen luottavat pitkälti perinteisiin työkaluihin tehdessään oikeasti omaa työtään. Tilt Brush on loistava työkalu, joka osoittaa miten virtuaalitodellisuus muuttaa suunnittelua ja se antaa häivähdyksen siitä tulevaisuudesta, minkä VR voi suunnittelijoille tarjota.
Tällä hetkellä kaikki nämä kuumat uutuudet ovat lisättyinä ainoastaan niihin peleihin, joiden ominaisuudet riittävät niiden sujuvaan pyörittämiseen. Samalla ne kuitenkin kertovat meille sen, mitä voimme odottaa pelisessioilta muutaman vuoden sisällä.
– See more at: https://eurheilu.org/dota-2-ja-virtuaalitodellisuus/#sthash.B3nU0qou.dpuf
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MOUZ välieriin Austinissa
- ENCE:n CS2-valmentaja jättää seuran
- Saudiseura maksoi jättimäisen siirtosumman tulevaisuuden tähdestä
- MOUZ pudotuspeleihin Austinissa
- NAVI jatkoon Austinissa – MOUZin taistelu jatkuu
- NAVI:lle tappio – MOUZ piti turnauksensa elossa
- NAVI aloitti majorin vahvasti – MOUZ pulassa
- Eetu ”sAw” Sahan aikakausi Heroicissa päättyi tappioon
- Heroic piti major-unelmansa elossa
- Eetu ”sAw” Sahan Heroic selkä seinää vasten
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Pokémon-kouluttajien vuoden kohokohta tulee taas: Pokémon GO Fest 2021
- Twitch-striimaaja kuoli pelissä ja purki raivonsa perheeseen – järkyttävä video leviää netissä
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL vakuuttavaan voittoon
- ENCE:n CS2-valmentaja jättää seuran
- Epic Games mahdollisti vihdoin tilien yhdistämisen – Näin se hoituu
- NHL-pelin 6vs6 Suomen mestari on FILADELPHIA – joukkue kuittasi 3 500 euroa!