CS:GO:n siirtomarkkinoilla tapahtuu – MSL kasaa uuden joukkueen, steel penkille ja Gadelle isoja uutisia

CS:n siirtomarkkinoilla tapahtuu pelaajatauon aikana! Tanskalainen konkari MSL on kasaamassa uutta joukkuetta ja Movistar Riders muuttaa kokoonpanoa.
Counter Strike: Global Offensiven pelaajatauko on ollut käynnissä ja isompia otteluita ei ole näkynyt. Akademiajoukkueet ovat pelailleet, mutta muuten on ollut hiljaisempaa.
Muutamaan päivään siirtomarkkinoilla on kuitenkin alkanut hieman tapahtua! Ensimmäisenä oli torstaina Sproutin ilmoitus siitä, että Denis ”denis” Howell penkitettiin. Howell on ollut mukana vuodesta 2019 alkaen.
– Valitettavasti aika Sproutin kanssa päättyy tänään lähes neljän vuoden jälkeen. Kiitos urani pisimmästä matkasta, toivon teille kaikkea parasta. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on epävarma, joten jos olet kiinnostunut työskentelemään kanssani, niin ota minuun yhteyttä. Kiitos kaikille tuesta, Denis sanoo Twitterissä.
It is with sadness that we announce: @denisCSGO is no longer part of our team. We are thankful for the years spent together and wish you nothing but truly the best. You will be missed and always hold a special place in our hearts!
Safe travels!
Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.
Perjantaina tanskalainen CS-konkari Mathias ”MSL” Lauridsen kertoi, että hän on päättänyt rakentaa oman joukkueen ja on löytänyt jo kaikki tarvittavat pelaajat. Mukana on ripaus taitoa ja kokemusta
– Etsimme organisaatiota isojen odotusten kera! Jos olet kiinnostunut, laita minulle viestiä, MSL sanoo Twitterissä.
We are searching a organization with high ambitions! If you are interested, contact me here on Twitter or on e-mail @ mattienn@sommer-online.dk for more info
Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.
Lauantaina Movistar Riders tiedotti, että pitkäaikainen pelinsisäinen johtaja Lucas ”steel” Lopes ja Kristjan ”shokz” Jakobson siirrettiin penkille. Hieman tämän jälkeen Movistar Ridersin pelaaja Owen ”Smooya” Butterfield kertoi, että joukkue etsii kahta pelaajaa.
Jos twiitti ei näy, niin voit katsoa sen tästä.
Lauantai-illan tuorein lisäys kuitenkin koski BIG Clania, kun organisaatio ilmoitti tanskalaisen Nicklas ”gade” Gaden signauksesta. 26-vuotias Gade on pelannut viimeiset vuodet Northin kanssa.
– Olen ollut innoissani BIG Claniin liittymisestä siitä lähtien, kun se päätettiin. Se saa hymyn huulilleni aina kun ajattelen asiaa.
– Uskon ja toivon, että voin tuoda viimeisen palasen tähän projektiin, että se nousee toiselle tasolle, Gade kommentoi tiedotteessa.
ESL Pro League Season 14 tulee olemaan ensimmäinen todellinen testi uudistuneelle kokoonpanolle. Nicklas tuo kokemusta ja pystyy auttamaan pelinsisäistä johtajaa.
Please welcome @gadeCS_ to BIG! #GOBIG
Lue myös: Sentinels laajentaa MOBA-peliin – hakee pelaajia avoimella haulla
Ota eurheilu.org haltuun myös Twitterissä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:ssa kokoonpanomuutos
- Elias ”Jamppi” Olkkosen BBL komeasti jatkoon EWC:ssä
- Tuomas Tähtelän ajot päättyivät lyhyeen Esports World Cupissa
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- ENCE Prospects -valmennusryhmän pelaajat valittu
- Myös e-urheilusta tuttu jalkapalloilija menehtyi traagisesti
- ENCE tekee muutoksia CS2-akatemiaansa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI nosti nuoren lupauksen riveihinsä
- Ilari ”Vestola” Vestolan Virtus.prolle kirvelevä tappio
- Ilari ”Vestola” Vestola mukaan Esports World Cupiin
- Fnatic ja JW eri teille – kutsuuko Gorillaz ruotsalaispelaajaa?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Esports World Cup starttaa – heti runsaasti suomalaismielenkiintoa
- Topias ”Topson” Taavitsainen suorittamaan asepalvelusta
- ENCE Showdownin finaaliin! Maden oli ilmiliekeissä
- Esports World Cupin Overwatch-turnaus pyörähti käyntiin suomalaisittain vahvoissa merkeissä.
- 30-vuotias shakkimestari on vuonna 2020 eniten palkintorahoja voittanut e-urheilija – Top 25 joukossa myös yksi suomalainen
- ENCEn Jani ”Aerial” Jussila kehui Aleksib:tä – ”Aleksib on paras IGL, kenen kanssa olen pelannut”