Blizzard ilmoitti World of Warcraft: Shadowlands -lisäosan viivästyvän
Shadowlands lisäosaa ei luultavasti päästä pelaamaan ennen marras- tai joulukuuta. Ennakkopäivitys saapuu kuitenkin jo lokakuussa.
Blizzard on ilmoittanut World of Warcraft: Shadowlands -lisäosan viivästyvän myöhemmälle ajanjaksolle. Peli oli alun perin tarkoitus julkaista lokakuun 27. päivä. Uutta päivämäärää julkaisulle ei ole vielä julkistettu.
WoW:n päätuottaja John Hightin lausunnon mukaan viivästyminen antaa aikaa ”lisäkiillotukselle”, tasapainottamiselle ja loppupelin työstämiselle, mikä on hänen mukaansa ollut osittain haaste, koska Shadowlands on ”yksi monimutkaisimmista laajennuksista”, sekä osittain siksi, että kehittäjien on täytynyt työskennellä kotona COVID-19-pandemian seurauksena.
Lopuksi, Hight kertoi Shadowlandsin ennakkopäivityksen saapuvan peliin lokakuun 13. päivä. Ennakkopäivitys pitää sisällään muutoksia hahmojen kehitykseen, uuden aloitusalueen, sekä muita hahmojen kustomointiin liittyviä mahdollisuuksia.
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä.
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- 10 kysymystä e-urheilusta: Testaa tietosi kilpapelaamisen maailmasta!
- ENCE vei voiton Team Spiritistä!
- T1 Tutuksi – Dota 2 TI10
- Assembly Winter 2019: ENCE kaappasi mestaruuden!
- Boom! Aleksi ”allu” Jalli Complexityyn lainalle pelaamaan karsintoja
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pelaa seuraavassa ottelussa!
