Bird Box kohtaa Zeldan: Mies pelasi Breath of the Wildin läpi silmät sidottuna
Pelien nopeuspelaaminen on yhä suositumpaa ja tämän takia osa pelaajista on kehittänyt omia tiukkoja sääntöjä siihen miten peli pitää saada pelattua läpi. Esimerkiksi alkuperäinen Super Mario Bros. voidaan suorittaa siten, ettei pelaaja kerää yhtään kolikkoa, esinettä tai talla yhtäkään vastustajaa.
Osa haasteista alkaa olla jo epäinhimillisen haastavalla tasolla. Miltä kuulostaisi esimerkiksi sama Mario pelattuna läpi siten, ettet kertaakaan katso eteenpäin?
Mutta mitä saadaan kun yhdistetään Zelda: Breath of the Wild ja ilmiöksi noussut Netflix elokuva Bird Box? No tietenkin koko Zelda pelattuna läpi silmät sidottuna.
Nimimerkillä CrystalSaver esiintyvä pelaaja otti haasteen vastaan ja pelasi koko valtavan pelin läpi side silmillään. Tämän on jo itsessään varsin haastava suoritus, sillä BotW on yksinkertaisesti valtava peli. Mutta ei tässä vielä kaikki. Hän suoritti myös kaikki pelin keskeisimmät questit, eikä hän käyttänyt esimerkiksi Amiiboja avukseen.
Käsittämättömältä kuulostava suoritus onnistui ajassa 103:43:34. Mainittakoon, että itselläni kyseinen peli suoriutui läpi suunnilleen samoissa tuntimäärissä ihan silmät auki.
Voit katsoa CrystalSaverin taistelun Calamity Ganonia vastaan täältä.
Sadly, I think I have to do the run another day :(. Was expecting an email but never got a response :(
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- MOUZ jatkoon ESL Pro Leaguessa
- MOUZ:lle avaustappio – NAVI selkä seinää vasten
- MOUZ:lle toinen voitto – NAVI:lle avaustappio
- MOUZ ja NAVI aloittivat ESL Pro LEaguen voitolla
- Pelijätti EA on myyty jättisummalla
- ENCE:n ESL Pro League -haaveet nurin
- ENCE:lle kirvelevä tappio – selkä seinää vasten
- ENCE:lle selvä tappio
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI pudotuspeleihin
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”
- Suomen e-futismaajoukkueet urakoivat lokakuussa
- Max Verstappen ja Lando Norris mukana 12 tunnin virtuaalisessa kestävyysajossa
- Tähtitubettaja MrBeast teki todella itsekriittisen uudenvuodenlupauksen
- Valokeilassa eSM-liigassa pelaava Aleksi Aalto – ”Ensimmäiset tunnit meni touchpadilla”
- Assembly Winter 2019 Overwatch-turnaus – Tiedot ja aikataulut
- CS-legenda väittää: Valve tiesi Flushan huijanneen vuonna 2014 – s1mple antoi oman mielipiteensä
- CS:GOn pelinkehittäjä lisäsi tekstifiltterin – tarkoituksena vähentää toksisuutta
- E3: Microsoft paljasti tietoja uuden sukupolven Xbox Project Scarlet -konsolista

