Twitch on täynnä onnellisia, iloisia ja hauskoja hetkiä, mutta ajoittain suoriin lähetyksiin tallentuu myös äärimmäisen synkkiä tilanteita. Striimaaja Sherwindo joutui tällaiseen välikohtaukseen, kun hänen oma äitinsä pahoinpiteli häntä suorassa lähetyksessä.

Sherwindon kanava on suhteellisen pieni, sillä hänellä on vain alle 200 seuraajaa. Kuitenkin videoleike yhdestä hänen lähetyksestään on noussut viimeisen vuorokauden aikana yleisen keskustelun aiheeksi. Kyseisellä videolla on nähtävissä, miten hänen äitinsä päätyy kovan huutamisen päätteeksi retuuttamaan poikansa hiuksia ja heittelemään tätä tavaroilla.

Puhelintaan selaileva Sherwin ei tee videolla mitään provosoivaa. Hän ainoastaan seuraa silmäkulmastaan äitinsä liikkeitä, samalla kun hänen siskonsa yrittää rahoitella tilannetta.

Dexerton saamien tietojen mukaan striimaajan äiti oli raivostunut siitä, kun hän sai kuulla, että hän oli päätynyt yhteen poikansa aikaisemmista videoista.

Löydät leikkeen tapahtumien kulusta jutun lopusta. Haluamme kuitenkin huomauttaa, että osa lukijoista voi kokea leikkeen sisällön erittäin ahdistavana. Mikäli olet kokenut omassa lähipiirissäsi väkivaltaa, niin voit ottaa yhteyttä Nollalinjaan. Palveluun soittaminen on ilmaista.

Streamer gets attacked by his mother from r/LivestreamFail