DreamHack ilmoitti vuoden ensimmäisen Masters-tapahtuman siirtyvän pelattavaksi nettiin koronaviruksen vuoksi. Siirtymisen myötä palkintopottia hieman kasvatettiin.

Online-tapahtuma kantaa nimeä DreamHack Masters Spring, ja tapahtuma pelataan 19.5.-14.6. välisenä aikana sisältäen 32 joukkuetta neljästä eri maanosasta.

Yhteinen palkintopotti korotettiin myös 300 000 dollariin, joka on 50 000 dollaria enemmän kuin peruuntuneen DreamHack Masters Jönköpingin palkintopotti.

Tämän ilmoituksen tuloksena DreamHack pitää lupauksensa ja tuovat Counter-Strike -faneille parasta mahdollista viihdettä koronavirustilanteesta huolimatta.

DreamHackin tuotejohtaja Michael Van Driel kommentoi asiaa HLTV:lle:

– Olemme todella innoissamme siirtyessämme online-formaattiin DreamHack Masters Spring:n kohdalla. Vaikka kyvyttömyys lähiverkossa kilpailemiselle on valitettavaa, olemme kehittäneet rakenteen, jolla voimme tukea joukkueita, pelaajia sekä faneja ympäri maailman.

Euroopan joukkuekokoonpanossa tulee olemaan yhteensä 16 joukkuetta, joista 12 on jo ilmoitettu. Kaksi joukkuetta kutsutaan ja loput kaksi taistelevat tiensä tapahtumaan karsintojen kautta. Turnaukseen osallistuu myös suomalaisjoukkue ENCE.

ESL Impact

@ESLImpact
An update for DreamHack Masters; bringing you the best @CSGO action!

🏆 $300,000
🌍 4 regions: EU, NA, Asia, OCE
🚩 32 teams
📅 Starting May 19th
ℹ️ Read more: dreamhack.com/masters

#DHMasters

Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r

Kuva: DreamHack