Vedonlyöntiskandaalissa ryvettynyt CS:GO-pelaaja sai oikeuden päätöksen: voi vaatia yli 50 000 dollarin edestä korvauksia Twitchiltä
Polygon uutisoi, että James “Phantoml0rd” Varga on saanut San Franciscon tuomarilta myöntävän päätöksen, jonka mukaan Varga on vapaa vaatimaan Twitchiltä yli 50 000 dollarin korvausvaatimuksia.
50 000 dollaria ylittävän korvausvaatimuksen mahdollistaminen on tärkeä yksityiskohta. Vargan allekirjoittamassa sopimuksessa Twitchin kanssa hän antoi hyväksyntänsä sille, ettei hän voi vaatia Twitchiltä mahdollisia korvauksia yli 50 000 dollarin edestä.
Tuomari kuitenkin totesi, että määritelty yläraja oli ”ankara ja liian yksipuolinen”. Hänen mukaansa Vargan tapauksessa ei ole järkeä rajoittaa korvausvaatimuksia tuon määrän alle, sillä todellisuudessa hän on oikeutettu reilusti suurempiin summiin.
Tuomarin mukaan tuolloin vanhempiensa kanssa elänyt Varga ei ollut edes lukenut sopimusta kokonaan, eikä hän ollut näin tietoinen kyseistä korvauskatosta.
Tämä päätös ei kuitenkaan vielä määritä sitä, onko Varga oikeutettu minkäänlaisiin korvauksiin.
Koko tapaus juontaa juurensa vuoteen 2016, jolloin Vargan Twitch-tili poistettiin palvelusta vedonlyöntiskandaalin takia. Koska hänen tulonsa perustuivat pääosin Twitchin kautta saataviin ansioihin, oli tämä päätös hänelle taloudellisesti vakava.
Tuolloin Varga pyöritti sivustoa, jossa pelaajat pystyivät uhkapelaamaan CS:GO-pelin skineillä. Hän käytti itse kyseistä palvelua omissa lähetyksissään, mutta hän ei missään vaiheessa kertonut itse olevansa palvelun yksi omistajista. Lisäksi hänen kohdallaan todennäköisyyksiä oli peukaloitu, minkä takia hän sai parempia palkintoja kuin muut käyttäjät.
Lähes kaksi vuotta kyseisen tapahtuman jälkeen Varga palasi julkisuuteen, ja samalla hän kertoi aikeistaan haastaa Twitchin oikeuteen.
Proposed Statement of Decis… by Polygondotcom on Scribd
Kuva: PhantomL0rd / YouTube / KuvakaappausLUE MYÖS:
- Suomen Overwatch-maajoukkue lähtee World Cup -karsintoihin kovin tavoittein
- Rocket League -maajoukkue suoralla kutsulla ENC lopputurnaukseen
- Suomen maajoukkueen Rainbow Six Siege kokoonpano on julkaistu
- Elisa Esports käynnistää uuden CS2-turnaussarjan Assemblyillä
- Digital Racing ESM-mestaruus ratkaistu
- Falconsille jo seitsemäs finaalitappio vuoteen
- Matias ”Banjo” Kivistön Fokukselle kirvelevä finaalitappio
- Topias Taavitsaisen entinen seura lopettaa toimintansa – Tundra vetäytymässä Dota 2:sta
- HAVU:n pelit jäivät lohkovaiheeseen BC Game Masters Championship Season 2:ssa
- Perinteinen ukrainalaisjoukkue pistänyt pelaajansa myyntiin?
- Atomisaurus tallustelee PUBG:n mobiiliversioon
- Dr Disrespectin Twitch-tili suljettiin yllättäen
- ESIC toi FBI:n mukaan vedonlyöntirikkomusten tutkintaan – isoja sanktioita luvassa
- Kiinnostava video näyttää: tässä ovat maailman suosituimmat pelit 2004-2020
- 16-vuotias superlupaus kantoi G2:n voittoon ensimmäisessä kartassa!
- 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!
- NRG penkitti IGL:nsä! – Tilalle tuttu nimi
- Sami ”xseveN” Laasasen debyytti HAVUn riveissä meni loistavasti – katso tästä testosamin 1v3, sekä 1v2 clutchit!
- Suomalainen striimaaja ryöstettiin live-lähetyksessä – ”Kaivappa nyt sitä kuvetta”
- Suomen ensimmäinen tason 50 kouluttaja vastaa huijauskohuun – HelsinkiTrolli: ”Huutelut kannattaa jättää omaan arvoonsa”