Valve on diktaattori, joka tappaa omat pelinsä

Valve - Dota 2 TI10

Valve on diktaattori, joka tappaa omat pelinsä. Peliyhtiöt ovat tunnettu ahneudesta, kuten lähes kaikki perinteisten urheilulajien kattojärjestöt, mutta rima on jälleen alitettu.

Uusin ei-niin-mukava uutinen saatiin 12. tammikuuta, kun CS:GO:ta sekä Dota 2 -pelejä pyörittävä korporaatio Valve ilmoitti, että vuoden ensimmäinen Dota 2 major turnaus on peruttu. Syyksi ilmoitetaan COVID19 pandemia, mutta päätös on ollut todella kova pala nieltäväksi eikä Dota 2 yhteisö ole ottanut uutista vastaan hyvin. Pandemian aikana Dota 2 on suurista e-urheilupeleistä kärsinyt eniten, jos katsotaan miten esimerkiksi kilpailevan yrityksen Riot Gamesin League of Legendsillä on sujunut.

Dota 2 pro skenen suurimpia ongelmia on alusta asti ollut Valven kyvyttömyys minkäänlaiseen dialogiin organisaatioiden tai pelaajien kanssa, sekä turnausten palkintopottien ja rahan jakaminen käytännössä vain absoluuttiselle huipulle. Nyt perutun major turnauksen palkintorahat jäävät saamatta, eikä niitä laiteta jakoon esimerkiksi DPC-kauden sijoituksille saatika korvaavalle turnaukselle (jota ei ole tulossa).

Lue myös: 160 Miljoonan Dollarin turnaus alkoi totaalisella farssilla!

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Dota 2 pelin palkintorahoista valtaosa jaetaan yhdessä vuosittaisessa turnauksessa (The International), josta ulosjäänti on jokaisena vuonna tarkoittanut useammalle pienemmälle organisaatiolle lapun laittamista luukulle. Tier 2 -tason joukkueille on ollut tarjolla suurin piirtein lämmintä kättä, ja elantonsa tienaamista varten on pelaajien revittävä kaneja hatusta.

Nyt peruttu major turnaus jättää puoli miljoonaa USA:n dollari palkintorahaa jakamatta, joka on pois pelaajien sekä organisaatioiden taskuista. Major turnaukseen paikkansa ansainneet joukkueet jäävät siis rannalle seisomaan tyhjin käsin, kun Valve saman aikaisesti printtaa itselleen miljoonia pelaajien selkänahoista. Tilanne on täysin kestämätön, kun ajattelee koko pelin tulevaisuutta.

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Pro pelaajat jotka ovat uhranneet käytännössä kaiken elämästään Dotalle ovat odotetusti erittäin pettyneitä. Jotkut jopa peloissaan, joka ei sinäänsä ole mikään ihme. On täysin käsittämätöntä, miten muut e-urheilun suuret pelit kykenevät järjestämään turnauksia sekä ylläpitämään ammattiskeneä, mutta Dota 2 tai Valve ei tässä yksinkertaisesti onnistu.

On olemassa kuulopuheita siitä, miten Valven edustajat olisivat itse sanonaat, ettei pro pelaajat kiinnosta heitä, sillä pro skene ei heidän mielestään tuo lisäarvoa yhtiölle. Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta tarkastelemalla tilannetta, niin heidän toimintansa ainakin tukee tätä väitettyä lausumaa.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä!

Kattojärjestöjen diktatuuri

Perinteisten urheilulajien puolella ollaan totuttu korruptioon sekä ahneuteen kattojärjestöjen osalta. Esimerkiksi FIFA:n viimeisin pyrkimys kaventaa jalkapallon mm-kisojen pelitahti joka neljännestä vuodesta joka toiseen on urheilun irvikuva. He itse perustelevat sitä milloin mitenkin, mutta ainoa todellinen motiivi tämän kaiken takan on raha. Tiristetään supertähdistä irti kaikki mahdollinen ja laitetaan heidät pelaamaan epäinhimillisiä määriä pelejä. Dollareita sataa tilille, mutta yhteisö ja urheilijat kärsivät.

Esports pelien valmistavat yritykset ovat kuitenkin vielä vankemmassa asemassa, sillä esports pelien taustalla ovat vain ja ainoastaan pelivalmistajat, joiden ei tarvitse kuunnella ketään. Tämä on aivan järkyttävän suuri ongelma, jolle on hyvin vaikea tehdä mitään. On täysin älyvapaata edes ajatella, etteikö ammattipelaajat toisi pelille tai yhtiölle lisäarvoa, mutta jostain syystä Valve ainakin tämän hetkisen toimintansa perusteella ajattelee näin.

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Dota 2 The International turnauksen palkintorahoista 1,6 miljoonaa dollaria on valven tarjoamaa, loput tulee yhteisöltä. Viime vuonna pelatun turnauksen palkintopotti oli yli 40 miljoonaa dollaria. Näin ollen yhteisö siis rahoitti turnausta yli 38:lla miljoonalla dollarilla. Tuetuista rahoista 25% menevät palkintopottiin, eli Valve yhtiönä nettosi samalla itselleen liki 120 miljoonaa samalla ovenavauksella.

Tilanteesta vielä vaikeamman yhtälön tekee se fakta, että Dota 2 ammattiskene on työ myös monelle muulle, kuin vain pelaajille. Turnausjärjestäjät ja heidän tiiminsä, joukkueiden taustahenkilöt, valmentajat, analyytikot, selostajat ym jne. Koko ekosysteemi on tällä hetkellä hajoamisen partaalla.

Kestämättömyyttä kuvaa varsin hyvin seuraava tweetti, jossa yksi Dota 2 pelin suurimmista tähdistä suosittelee joukkueita vain jättämään tulevan DPC kauden pelaamatta, jotta he saisivat avattua dialogin Valven kanssa. Ajatelkaa tilannetta, missä NHL:n supertähdet suosittelisivat, että kaikki pelaajat jättävät tulematta syksyllä pelaamaan, jotta joku suostuisi keskustelemaan heidän kanssaan.

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Dota 2 ei voi tällä hetkellä hyvin. Vaikka kyseessä on Gabe Newellin lempilapsi, on yhtiön toiminta kilpapelaamisen ympärillä täysin anteeksiantamatonta. Mitä Dota 2 yhteisö voi asialle tehdä on vielä pimennossa. Redditissä ohjeistetaan äänestämään lompakolla, mutta Valven toiminnan perusteella lompakon kiristyminen voisi vain tarkoittaa ammattiskenen pahempaa kurittamista.

Dota 2 faneille ei tällä hetkellä ole juurikaan valoa tunnelin päässä, mutta toivoa sopii, että aurinko taivaanrannasta vielä nousisi.

Lue myös: Valve on epäonnistunut täysin – TI10 olosuhteet joukkueille, kuin vankilassa

Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä!


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.