Tuhkimotarina 18 miljoonan turnausvoittoon
Huippu-urheilu näyttäytyy kauneimmillaan tarinoiden kautta. On olemassa monia yksittäisiä suorituksia tai tekoja, jotka ovat jättäneet jälkensä historian kirjoihin, ja suurinta osaa yhdistää sama asia: tarina sen takana. Dota 2 pelin historia tuntee näitä useamman, ja kirja sai taas lisää sivuja The International 10 turnauksen päätyttyä. Tämä on Team Spiritin uskomaton Tuhkimotarina 18 miljoonan turnausvoittoon.
Kuva/Image: Valve
Matka alkoi mistäpä muualta, kuin avoimista karsinnoista. DPC kaudella kerätyt 585 pistettä ja 14. sija eivät riittäneet suoraan kutsuun, joten vauhtia ja lippu kisoihin oli haettava muualta. Kaksi ensimmäistä ottelua karsinnoissa olivat Spiritille suupaloja, kun Winstrike sekä PuckChamp jäivät tulevien mestareiden jalkoihin suoraan 2-0.
Paikka CIS-alueen avointen karsintojen finaaliin aukesi 2-1 voitolla Hellraisersia vastaan, ja finaalissa Team Spirit kohtasi Team Empiren. Viiden ottelun sarja venyi ratkaisevaan viidenteen peliin asti. Team Spirit piti kuitenkin pintansa ja nappasi paikan vuoden 2021 The International turnaukseen varsin hyvillä esityksillä. Todettakoon kuitenkin se, että CIS-alueen avoimet karsinnat eivät olleet tasoltaan aivan maailman huippua, joka vaikutti myös olennaisesti Spiritin teoreettisiin mahdollisuuksiin pärjätä TI:ssa.
Lue myös: 29-vuotias Kaksinkertainen Maailmanmestari Lopettaa Uransa
The International 2021 – Lohkovaihe
Ennakkoon Team Spirit oli rankattu Dota 2 TI10 turnauksen häntäpään joukkuiden sekaan. Joukkue pelasi B-lohkossa, jossa sille piti seuraa mm. ennakkosuosikki PSG.LGD, Team Secret, Vici Gaming, Elephant sekä beastcoast. Todennäköisesti Spirit nähtäisiin main stagella, sillä samassa lohkossa pelannut SG Esports oli heittämällä turnauksen heikoin joukkue. Kuitenkin liki faktana odotettiin, että Spirit joutuisi pudotuspelivaiheen aloittamaan lower bracketista ja ensimmäisestä ottelusta kotimatkalle.
Team Spiritin turnaus alkoi varsin odotetusti. Ensimmäisenä päivänä joukkue sai vastaansa PSG.LGD:n sekä Team Secretin, ja tulokset olivat sen mukaiset. Kaksi 0-2 tappiota, eikä cis-ryhmä saanut peleissä oikeastaan mitään aikaiseksi. Lohkovaiheen toinen päivä alkoi Spiritin osalta aikamoisella pommilla, kun se voitti Elephantin 2-0. Hetkellinen hämmennys muuttui kuitenkin nopeasti, kun Vici Gaming näytti cis-joukkueelle kaapin paikan ja vei ottelun nimiinsä 2-0.
Tässä vaiheessa monet kirjoittivat Spiritin kohtalon aikalailla valmiiksi. 2-6 ensimmäisen kahden päivän jälkeen oli tulos josta oli hankala enää nousta. Toisin kuitenkin kävi.
Lohkovaiheen kahden viimeisen päivän aikana Spirit teurasti Quincy Crew:n, Fnaticin, beastcoastin sekä SG Esportsin kaikki 2-0. Loppujen lopuksi 5-0-3 (10-6) tilastoilla irtosi lohkon neljäs, ja samalla viiminen upper bracket sija TI10 turnauksen pudotuspelivaiheeseen. Matka oli nyt toden teolla käynnissä!
Juttu jatkuu tweetin jälkeen
#SPIRITIX #SpiritDota
Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!
Team Spirit ja Upper bracketista alas
Team Spirit, TI10 turnauksen pudotuspelien upper bracketissa. Noh, ensimmäisellä kierroksella vastassa oli kuitenkin Invictus Gaming. Eihän se Spirit noita voita. Lower bracket kutsuu varmasti, ja niinhän siinä myös kävi. IG otti 2-1 voiton ja jatkoi matkaansa upper bracketissa, ja Spirit lähti hakemaan vauhtia lowerista.
Team Spirit oli tilanteessa, jossa sen pitäisi voittaa viisi BO3 ottelusarjaa putkeen päästäkseen finaaliin. Yksikin tappio tarkoittaisi kotimatkan alkamista.
Ensimmäisessä kuolemanpelissä vastaan asettui Fnatic, josta Team Spirit teki hetkessä jauhelihaa. Ensimmäinen peli kesti vain 25 minuuttia, kun Fnatic joutui GG:tämään itsensä pihalle. Toisessa ottelussa aasialaiset pysyivät paremmin mukana, mutta vajaan 40 minuutin pelin jälkeen Spirit julistettiin voittajaksi ja Fnatic joutui pakkaamaan tavaransa ja kotimatkalle.
Seuraavaksi Spirit sai vastaansa hallitsevan kaksinkertaisen maailmanmestarin, OG:n. Suurin osa odotti OG:n jatkavan matkaansa kohti finaalia, mutta leikki kääntyi päälaelleen. Koko Team Spiritin joukkue pelasi aivan uskomattomalla tasolla, mutta Collapsen Magnus oli ratkaiseva tekijä. Molemmissa otteluissa Collapse käytännössä omalla erinomaisuudellaan aiheutti OG:lle tuskaa ja tarjosi joukkueelleen voiton avaimet. Collapse oli joka puolella, ja Horn Toss+Skewer kombinaatiolla napsi OG:n pelaajat yksi kerrallaan joukkueensa tuhottavaksi. Järkytys ja riemu olivat valloillaan, kun Team Spirit asteli jatkoon tylyllä 2-0 voitolla ja hallitsevat mestarit olivat ulkona.
Juttu jatkuu tweetin jälkeen
Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!
Lopullinen matka finaaliin
Lower bracketin neljännellä kierroksella CIS-alueen toivot kalistelivat peitsiään vastakkain, kun Team Spirit kohtasi Virtus.Pron. Hurjan DPC kauden pelannut nuori ja erittäin nälkäinen VP oli taipunut PSG.LGD:n käsittelyssä, ja nyt selviäisi kumpi kantaa soihtua eteenpäin. Dota 2 fanit saivat rahoilleen vastinetta, kun Spirit ja VP pelasivat täydet kolme ottelua, joista jokainen oli toinen toistaan parempi. Spirit vei ensimmäisen, VP toisen ja kolmannen päätteeksi Spirit jatkoi matkaansa upealla voitolla yli 50 minuuttia kestäneestä ottelusta.
Viides kierros, ja pelissä paikka lower bracketin finaaleissa. Edessä revanssi Invictus Gamingia vastaan, jolle Spirit hävisi pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa 1-2. Tällä kertaa sävelet olivat toiset, sillä Spirit näytti heti ensimmäisessä pelissä olevansa tosissaan juoksemalla kiinalaisten yli 33 minuutissa. Toinen ottelu oli todella tasainen puolen tunnin merkkiin asti, ja siitä alkoi Team Spirit -show. Tyly 2-0 voitto IG:stä tarkoitti paikkaa lower bracketin finaalissa. Tarina alkoi jo tässä vaiheessa olemaan aivan uskomaton.
Team Secretin hävittyä PSG.LGD:lle lauantaina pelatussa upper bracketin finaalissa, alkoi sunnuntai Team Secre – Team Spirit ottelulla. Voittaja matkaa heti perään alkavaan finaaliin ja häviäjä jää nuolemaan näppejään.
Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen joukkueineen voitti ensimmäisen ottelun ja loistavasti pelannut Secret näytti olevan matkalla finaaliin kohtaamaan PSG.LGD:n kolmatta kertaa turnauksessa. Toinen ottelu oli Secretin käsissä alussa, mutta Spirit vei momentumin ja nousi hallitsevaan asemaan 15 minuutin pelin jälkeen. Secret taisteli ja pysyi mukana, napaten johtoaseman itselleen hetkellisesti, mutta muutaman virheen jälkeen Spirit pakotti parin kolmanteen otteluun.
Kolmannessa ottelussa nähtiin jälleen Collapse -show. Yatoro sekä TORONTOTOKYO olivat molemmat ilmiömäisiä, mutta Collapsen Magnus oli se tekijä, joka mahdollisti kahden muun coren loistavat pelit. Ottelu oli hyvin tasainen, mutta 25 minuutin kohdalla Spirit sai ottelun haltuunsa ja viidessätoista minuutissa pakettiin. Team Secret oli lyöty ja Spirit matkasi finaaliin.
Juttu jatkuu tweetin jälkeen
GGWP @teamsecret, there was a good series.
#SPIRITIX #SpiritDota #TI10
Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!
The Grand Final, PSG.LGD vs Team Spirit
Lähtötilanne finaalin oli seuraava: monsteri formissa oleva hyvin levännyt PSG.LGD, ja pitkän tien lower bracketin kautta kyntänyt Team Spirit, jolla oli jo allaan samana päivänä pelattu pitkä kolmen ottelun sarja. Kuten kaikkiin muihinkin otteluihin turnauksessa, myös tähän PSG.LGD lähti selkeänä ennakkosuosikkina ja pöytä oli käytännössä katettu kiinalaisten mestaruusjuhlia varten.
Ensimmäinen ottelu oli todella varovainen, mutta sävelet olivat varsin selvät. Spirit oli tullu voittamaan ilman mitään ennakkoluuloja tai kunnioitusta suosikkia kohtaan. Yatoron Naga toimi loistavasti ja CIS-joukkueen höyryjuna puksutti lujaa eteenpäin. PSG.LGD:lla ei ollut mitään palaa koko ottelun aikana ja Spirit nappasi itselleen shokkiyllätyksellä 1-0 johdon finaalissa 38 minuutin pelin jälkeen.
Toinen ottelu jatkui siitä mihin edellinen jäi, tällä kertaa Collapsen Magnuksella höystettynä. Spirit pelasi aivan uskomattomalla tasolla ja PSG.LGD näytti pelokkaalta, jopa musertuneelta nuoren altavastaajan käsittelyssä. Collapsen häkellyttävät 2-0-20 tilastot ovat paljon puhuvia, kun ottelussa tapot menivät 24-8 Spiritin hyväksi. Erityisen hämmentävän Spiritin 2-0 johdosta teki se tosiasia, että PSG.LGD oli silminnähden murrettu. Olivatko ennakkosuosikin paineet liikaa kiinalaisille ja sipuli ei vaan kestänyt?
Juttu jatkuu tweetin jälkeen
Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!
Kolmas kamppailu oli tasaista vääntöä ensimmäiset 20 minuuttia, jonka jälkeen PSG.LGD otti ensimmäistä kertaa finaalisarjan aikana ottelun haltuunsa. Taistelu kesti 50 minuuttia, kun PSG.LGD heräsi taistelemaan eikä suostunut luovuttamaan The Internationalin mestaruuttaa suoraan kolmessa ottelussa. Tapot menivät PSG.LGD:n hyväksi 43-17 ja ottelusarja kaventui Spiritin 2-1 johtoon.
Kiinalaiset saivat koneensa selkeästi käyntiin kolmannen ottelun voiton myötä, ja neljännessä nähtiinkin sitten PSG.LGD:n klinikka. Ottelu kesti alle 25 minuuttia, kun kiinalainen monsteri vyöryi nuoren Team Spiritn yli täydellä voimalla. Ero ekonomiassa oli yli 20 tuhatta ja tapot 23-2 PSG.LGD:n hyväksi Spiritin joutuessa luovuttamaan neljännen pelin voiton vastustajalleen. Ottelusarja eteni siis ratkaisevaan viidenteen otteluun, ja kaikki näytti jälleen siltä, että PSG.LGD tulee loppujen lopuksi kävelemään mestaruuteen shokkialun jälkeen.
Viidenteen peliin Spirit sai haluamansa sankarit, Collapsen Magnus, Miposhkalle Winter Wyvern, Miran Bane, Yatorolle Terrorblade sekä TORONTOTOKYOn Ember Spirit. Vastassa oli kuitenkin läpi turnauksen ajan vastustajia niittänyt Tiny+Lycan kombo, sekä NothinToSay:n Kunkka. PSG.LGD vei alkupeliä, ottelu oli tasainen, mutta kiinalaiset olivat askeleen edellä ensimmäiset 25 minuuttia. Sitten tapahtu jotain.
Puolentunnin pelin jälkeen PSG.LGD sortui muutamaan virheeseen jotka maksoivat heille johdon ottelussa. Jokin mentaalinen selkäranka napsahti, sillä kiinalaisten peli meni täysin sekaisin ja Spirit sai langat käsiinsä. Pelaajien virheet toisensa perään aiheuttivat kaaosta ja PSG.LGD vajosi tummien pilvien taakse. Kun ottelu näytti olevan vielä jollain tasolla pelastettavissa, lähti Ame seikkailemaan yksin ja kuoli ilman buy backia.
Team Spirit lähti puskemaan kohti PSG.LGD:n tukikohtaa ja vain hetkeä myöhemmin 36 minuutin pelaamisen jälkeen ottelu oli ohi.
Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!
Team Spiritin tarina The International 10 turnauksessa vetää vertojaan OG:n vuoden 2018 The Internationalin voitolle. True Sight dokumentti tulee aivan varmasti olemaan todella huikea spektaakkelli, kun pääsemme elämään finaalin tunteet uudestaan videon välityksellä.
Team Spirit ansaitsi voittonsa, ja jäämme odottamaan ensi vuoden The International turnausta. Toivotaan, että näemme joukkueen puolustamassa titteliään tämän sensaatiomaisen Tuhkimotarinan jäljiltä!
Lue myös: Team Spirit on TI10 Mestari!
Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- ENCE:n Overwatch-joukkue loistovireessä
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsee jahtaamaan taas suurturnauksen voittoa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI huipputurnauksen lohkovoittoon
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti huipputurnauksen vahvasti
- Suomen Valorant-tähti tienannut urallaan jättisumman
- Nikita ”Derke” Simitev nostettiin maailman parhaimpien Valorant-pelaajien joukkoon
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle suurturnauksen voitto
- Aleksi ”Aleksib” Virolainen pääsee jahtaamaan taas suurturnauksen voittoa
- Joona ”Serral” Sotala ja Aleksi ”Aleksib” Virolainen ehdolla vuoden parhaiksi
- ENCE:n Overwatch-joukkue loistovireessä
- Suomalaislupaus saa näyttöpaikan CS2:n huippuorganisaatiossa
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI huipputurnauksen lohkovoittoon
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle kirvelevä finaalitappio
- Nikita ”Derke” Simitev nostettiin maailman parhaimpien Valorant-pelaajien joukkoon
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI aloitti huipputurnauksen vahvasti
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisen NAVI:lle suurturnauksen voitto
- Aleksi ”Aleksib” Virolaisella jälleen yksi pokaali tähtäimessä