Dota 2 The International 2021 turnaus on päättynyt CIS-alueen riemuun, ja kiinalaisten kyyneliin. Team Spirit on TI10:n mestari, ja voitollaan nappasi itselleen yli 18 miljoonaa dollari palkintorahaa. Viimeisenä CIS-joukkueen jalkoihin jäi PSG.LGD, kun joukkueet taistelivat turnauksen voitosta täydet viisi peliä sunnuntaina 17. lokakuuta.

Ennen turnauksen alkua mestariksi julistettu PSG.LGD pelasi hurjan turnauksen. Ennen finaalia se oli hävinnyt tasan tarkkaa kaksi ottelua koko The Internationalin aikana. Vuosien 2018 hopea sekä 2019 pronssi olivat olleet hurjia näytöksiä kiinalaisilta, mutta tänä vuonna joukkue oli entistä kovemmassa tikissä. Aegis oli kuin pedattu heille valmiiksi. Kaiken lisäksi joukkue sai vastaansa Team Spiritin. Nuoren ja kokemattoman CIS-joukkueen, joka oli pelannut juuri todella haastavan kolmen ottelun sarjan. Nyt oli PSG.LGD:n vuoro.

Eipä ollut.

Finaalin kulku

Team Spirit tuli heti ensimmäisestä pelistä päälle, kuin raivotautinen eläin. PSG.LGD ns jäi kiinni housut kintuissa, kun Yatoro sekä TORONTOKYO rynnivät päälle. Ensimmäisessä ottelussa pelattiin reilu 38 minuuttia, tapot Spiritille 18-5 ja 15 tuhannen ekonominen ero.

Toisessa pelissä PSG.LGD päästi läpi turnauksessa jumalattoman määrän tuhoa aiheuttaneen Magnuksen. Team Spirit kiitti, ja Collapse näytti yhden TI historian hurjimmista suorituksita yksittäisessä ottelussa 2-0-20 tilastoilla. Collapse oli joka puolella karttaa ja käytännössä antoi joukkueelleen voiton avaimet. Tapot Spiritille 8-24 ja 40 minuutin jälkeen peli poikki!

Kolmas peli oli tiukempi, mutta kiinalaiset olivat selvästi paremmin hereillä. Ame:n Spectre sekä NothingToSay:n Tinker murjoivat Spiritan kuitenkin lopulta palasiksi ja sarja oli 2-1. Neljäs ottelu olikin sitten sellainen PSG.LGD:n Dota klinikka, että ei ole hetkeen nähty. Team Spiritä riepoteltiin, kuin pässiä narussa ja ottelu oli ohi alle 25 minuutissa. PSG.LGD vei tapot 23-2 ja ekonominen ero ottelun päättyessä oli 24 tuhatta kiinalaisten hyväksi.

Viides ja samalla ratkaiseva ottelu tarjosi The International turnauksen tasoisen spektaakkelin. Collapsen Magnus oli jälleen kerran parrasvaloissa, kun Team Spirit nousi edellisestä nöyryytyksestä uudelleen valoon. Yatoro pelasi loistavasti Terrorbladellaa, mutta viidennen ottelut, finaalisarjan ja oikeastaan koko turnauksen MVP (arvokkain pelaaja) oli 100% varmuudella 19-vuotias Magomed ”Collapse” Khalilov.

Team Spirit Dota 2 TI 10 Mestaruuskokoonpano

  1. Illya “Yatoro” Mulyarchuk
  2. Alexander “TORONTOTOYOKO” Khertek
  3. Magomed “Collapse” Khalilov
  4. Miroslaw “Miroslaw” Kolpakov
  5. Yaroslav “Miposhka” Naidenov
  6. Valmentaja: Airat ”Silent” Gaziev

Team Spiritin juhlat saivat alkaa

Heti ottelun päätyttyä nähtiin vuoden odotetuin tweetti, kun Dota 2 pelin tekijä IceFrog onnitteli The International turnauksen voittajia. Edellisen kerran, kun TI pelattiin saatiin hyvää huumoria aikaiseksi, kun IceFrog re-tweettasi edellisvuoden onnittelunsa OG:lle.

IceFrog

@IceFrog
Congratulations to Team Spirit for their victory at The International!

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Team Spirit on Dota 2 The International turnauksen mestari!

Team Spirit

@Team__Spirit
WE ARE THE INTERNATIONAL 10 CHAMPIONS 🐉

It was an amazing adventure. We thank all the fans for your support! We wouldn't be there without you. See you next season!

#SPIRITIX

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Upea hetki, kun Team Spirit pääsee nostamaan Aegiksen ilmaan! Clipissä on kuitenkin erittäin hauska pieni huumorin poikanen. Kun Aegis nostetaan, niin Miposhka oli nappaamassa sitä juuri käsiinsä toiselta puolelta!

Team Spirit

@Team__Spirit
WHAT A STORY, WHAT A RUN, WHAT A DREAM!

#SPIRITIX #SpiritDota #TI10

Jos tweetti ei näy, voit katsoa sen täältä!

Lue myös: Dota 2 TI 10 – Esittelyssä Team Spirit

Ota eurheilu.org seurantaan myös Twitterissä!