THR: Pelimaailman supertähti Tyler ”Ninja” Blevins aikoo nyt valloittaa Hollywoodin
Kuva: Getty Images
Mixerin sulkeuduttua, on Tyler ”Ninja” Blevins tehnyt kovaa työtä esiripun takana seuraavan siirtonsa varmistamiseksi.
The Hollywood Reporterin haastattelussa Ninja kertoi tähtäävänsä nyt Hollywoodiin ja kaikkeen mitä se tuo mukanaan. Tähtistriimaaja kertoi panostavansa erityisesti elokuviin, ääninäyttelyyn, sekä piirrettyihin.
Seuraava siirto onkin saanut hyvin tulta alleen, sillä Ninja nähdään jo esiintymässä Ryan Reynoldsin peliteemaisessa elokuvassa Free Guy, jonka julkaisupäivä on 11. joulukuuta.
Hän kertoi myös neuvottelevansa eri striimausalustojen kanssa tulevaisuudesta, Mixerin sulkeuduttua kesäkuun lopussa, jonka myötä myös hän vapautui eksklusiivisesta sopimuksestaan.
Lue lisää: Mixer on virallisesti flopannut – Ninja ja Shroud tienasivat kymmeniä miljoonia, ja ovat nyt vapaita palaamaan Twitchiin
Fanien ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että Ninjan pelisisällön tuotanto loppuisi uusien tavoitteiden myötä. Tähtistriimaaja painotti, että vaikka hän tekisi muita asioita striimaamisen ohella, aikoo hän silti pelata koko elämänsä ajan.
Eurheilu.org on myös Discordissa! Liity keskusteluun osoitteessa: discord.gg/znGMa7r
LUE MYÖS:
- Elias ”Jamppi” Olkkonen ja Nikita ”Derke” Sirmitov samassa VALORANT-joukkueessa
- FaZe Clan pulassa Budapestin major-turnauksessa
- Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen paljasti miksi jätti Dota2:n – ”En pitänyt Dota-yhteisöstä”
- ENCE:ssä pelannut CS2-legenda lopettaa kilpapelaamisen – ei jätä lajia
- SEUL piti syyskokouksensa – hallitukseen uusia jäseniä
- CS2-major alkaa maanantaina – runsaasti suomalaismielenkiintoa
- HAVU jatkoon European Pro Leaguessa
- EA Sports ei julkaise F1-peliä
- The Game Awardsin ehdokkaat julkaistu
- Majorin voittanut CS-joukkue pohtii paluuta